Kiinni arkeen

Kohta kaks viikkoa jo kulunut 365 päivästä, ja pian oon suorittanut ensimmäisen työviikon! Ensimmäinen viikko training schoolilla ja viikonlopun aikana perheeseen tutustuminen yms. oli kivaa ja jännää, mutta kyllä mielessä oli, että mitäköhän ajatuksia on sen jälkeen kun se arki alkaa.

  

Mulla on siis hoidettavana kaksi lasta, 1v ja 5v. Viikko alkoi kevyemmin, kun vanhempi oli koulussa maanantain ja tiistain. 1 vuotiaan kanssa on aika helppoa, kun sille voi puhua mitä tahansa, (mihinkään ei saa selkeetä vastausta tosin takasin), sitä naurattaa jo pelkästää sana ”pallo” ja se nukkuu 2-3h päikkärit.

  
Keskiviikkona oli vanhempikin kotona ja kaikki meni ok, mutta se vaatiikin jo tekemistä kokoajan samoin ruokaa ja huijaa Afrikan tähdessä. Puistossakin on hankalampaa kun pienempi ei voi tehdä samoja juttuja, niin toki pitää juosta edestakas tsekkaamassa että molemmat ok.

  
Kuitenkin yleisesti kaikki hyvin, lasten kanssa on kivaa, vanhemmat on tosi mukavia.. Täällä talossakin pysty jo parin päivän jälkeen oleen aika mukavasti. Siitä kun on varoteltu että saattaa kestää sopeutua, tottakai, mutta turhaankaan ei kannata alkaa arkaileen, ennemmin koittaa olla heti kun kotonaan koska seuraavan vuoden täs kuitenkin tulee asumaan.

  
Tällä alueella ja lähistöllä on paljon au paireja, joista yks sattuu asumaan naapurissa. Hänen kauttaan tutustuin toiseenkin tyttöön ja pari suomalaistakin pitäs tässä treffata. Seuraa täältä siis onneks löytyy 🙂

  
 
+Hyviä löytöjä han kävelymatkan päässä on Victoria’s Secret, Starbucks ja Pinkberry!

-H

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s