Perjantai

Perjantai, yay! Viikon viimenen työpäivä on aina kiva, kun tietää että päivä alkaa myöhemmin – saa nukkua pidempään, ja hommat myös loppuu aiemmin, yleensä 2-4 välillä.

  
Olin sopinut näkeväni mun lähistöllä asuvan au pairin, jota en ollut ennen tavannut. Tää on vähänkun treffeillä kävis. Ensin kirjotellaan vähän, kysellään kysymyksiä ja sitten sovitaan että nähdään. Sitten kun se näkeminen koittaa, on innoissaan, mutta vähän jännittää samaan aikaan. Sitä miettii että no minkähänlainen tyyppi se on, riittääkö puhuttavaa ja löytyykö yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Sitten mennään syömään, leffaan, tai kaupungille käveleen ja puhutaan, puhutaan ja puhutaan. Kun pääsee kotiin, voi olla ilonen että treffit meni hyvin ja uus tyyppi oli hyvää seuraa. Oli siis onnistuneet treffit tänään.

  
Alotettiin meidän kierros Boston Common puistosta jossa tapahtuu aina jotain. Siellä hetken istuttua lähdettiin Quincy marketiin, joka on pitkä käytävä josta saa kaikenlaista ruokaa ja kakkuja yms. Otettiin ruokaa, istuttiin ulkona ja katseltiin ihmisiä. Siitä suunnattiin satamaan, ja en oo ikinä nähnyt niin hienoa kuuta mikä oli juuri nousemassa. Kuvassa se ei tietenkään näyttänyt miltään.

   
    
 

Viimesenä kohteena oli Prudential Tower, josta näkee koko Bostonin. Oon käynyt siellä kerran, mutta halusin nähdä maisemat uudestaan pimeellä. Olis voinut jäädä koko yöksi katsoon kun näytti vaan niin hienolta.
     

Oli mukavan lepposa loman aloitus ja kaikkea muutakin kivaa tulossa tänä viikonloppuna!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s