Päivä 70.

Reilut 2kk takana täällä USAssa ja edelleen jaksaa ihmetellä kuinka äkkiä aika kuluu. Joitakin viikkoja sitten vaivannut koti-ikäväkin on mennyt ohi, yksittäisiä pieniä hetkiä lukuunottamatta. Missään vaiheessa en kuitenkaan olis vielä ollut valmis kotiin lähtemään.

Ihan yleisesti tää elämä täällä ei oo mua yllättänyt sen kummemmin, vaikka pieniä juttuja ja eroja tuleekin vastaan koko ajan. Olin varautunut kauheeseen kulttuurishokkiin mutta ei sitä koskaan tullut. Ihan tavallista elämää täälläkin on. Paikkana Boston on tosi kotoisa ja osana New Englandia koko paikan tyyli ja rakennukset jne ei oo ihan samaa tyyliä kun esimerkiksi Manhattan, eli ero ei ihan järkyttävän suuri oo vaikkapa esim Helsinkiin verrattuna. Ikinä en oo ajatellut että jos lähtisi usaan lomalle, että hei meenpä Bostoniin, eikä se ollut käynyt mielessä perhettäkään etsiessä. Mutta nyt oon ihan iloinen, että tulin paikkaan mitä en ollut ajaellut. Täältä pääsee matkustamaan niin hyvin moneen paikkaan ja paikkoihin mihin ei muuten tulisi mentyä. Sitten matkustuskuukaudella on aikaa käydä west coastilla ja niissä paikoissa mihin sitten haluaakin matkustaa. Vaikka tällähetkellä kyllä mielessä jo pyörii extendaus (ohjelman jatkaminen 6-12kuukaudella) ja sitten toiveena olis päästä toiselle rannikolle.

   
 
Pari kertaa on tullut kyllä ikävä ihan Helsingin ja Tampereen maisemia ja tuttuja keskustoja ja katuja. Ja oikeestaan niitä on ollut enemmän ikävä kun vaikkapa jotain ruokia, kuten tietysti ruisleipää ja Fazerin sinistä. Yhden ainoon kerran mietin että olispa Maraboun suklaata.. Mutta mikään tarve ei oo saada kauheeta ruokalähetystä suomesta, hyvin kelpaa täällä myytävä ruoka ja karkin/suklaan korvaa hyvin Ben&Jerry’s! Ainut asia mitä pyysin oli äitiltä lisää villasukkia kun tyhmänä otin mukaan vain yhdet. Ja sain muutaman askin läkeroliakin vaikka korvaaja niillekin on löytynyt. Lista mulla kyllä tosin on muutamista vaatteista jne mitä en pakannut mukaan, jotka ehdottomasti haluaisin että saan kun joku tänne mua tulee Suomesta moikkaamaan..
   
   
Kaikinpuolin tänne kuuluu siis hyvää, työt sujuu mukavasti ja asuminen täällä on aika kivaa!(: Niin ja tän viikonlopun mulla oli seurana täällä Ella, joka tuli USAan samana päivänä ja tutustuttiin vähän jo ennen meidän lähtöäkin ja training schoolilla edustettiin ainoina suomityttöinä. Meillä oli oikein hauska viikonloppu ja kaikenlaista tonttuilua. Siitä enemmän myöhemmin. Nyt Californication pyörimään!

-Day 70

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s