Kesän viimeisiä juttuja

Pikkuhiljaa alkaa täälläkin kesä vaihtumaan syksyksi. Tähän asti ja oikeestaan lähes koko täälläolo ajan on ollut tasaisesti 25-35 astetta lämpöä ja ihan vaan harvakseen huonoa keliä. Tänään oli ensimmäinen oikeasti syksyn tuntunen päivä, vaikka aurinko paistaa niin oli aika viileä, parhaimmillaan varmaan 20 astetta. Lehdetkin alkaa puista tippuileen. Pukeutuminen on ollut aika hankalaa kun vaikka päivät on tähänasti ollut kuumia, on silti aamut ja illat ollut viileämpiä. Kaupungillakin näkee välillä vaikka minkälaista pukeutumista ja huomaa, että ihmiset on jo päättänyt että nyt on syksy, kun on saatava ne syys/talvi nilkkurit ja saappaat jalkaan, vaikka mittari näyttääkin 30.

Pari koulupäivääkin on jo takana, melkein puolet kuudesta creditistä suoritettu. Koulussa on tähän mennessä tutustuttu eri osavaltioihin sekä vähän historiaan aiheena civil rights. Ollaan kuunnelu opettajan puheita, katseltu videoita ja tehty ryhmissä presentaatioita, ja on ollut ihan mielenkiintoista ja oikeesti kiva oppia jotain faktoja ja tutustua myös historiaan. Eli jotta saan kasaan ensimmäiset kolme creditiä, pitää mun osallistua vielä yhteen koulupäivään sekä tulevana viikonloppuna on matka Niagaran putouksille! Eli ihan kelpo tapa hoitaa opiskelut (:

             

 
Mitäs muuta tässä on tapahtunut.. Perjantaina mulla on synttärit. 24 alkaa kuulostaan jo aika aikuiselta. Käytiin tänään perheen kanssa dinnerillä ihan mun kunniaks ja toi Niagaran putousreissu on ihan kiva spessu homma tänä viilonloppuna. Ei sen kummempia, juttua ei oo ihan niin paljon ollut kirjotettavana viime parina viikkona. PAITSI meinasin unohtaa viime perjantai illan kauhutarinan kun istuskelin kaverin kanssa Boston Common nimisessä puistossa keskellä Bostonia.. Yhtäkkiä sielä alettiin huutamaan että soittakaa ambulanssi jne. En jaksa selittää koko juttua mutta pian paikalla oli C.S.I tyyliin poliisit, rikospaikkatutkijat, tv kamerat kävi kuvailemassa ja rikospaikka eristettiin sillä kuuluisalla keltasella nauhalla. Seuraavana päivänä netistä uutisia lueskellessa meidät epäilyt vahistui, että jotain tosissaan puukotettiin siinä ihan näköetäisyydellä. Aika hullua..

   
    
    
 
Nyt kun tän saan julkastua niin onkin jo tiistai ja huomenna edessä täys työpäivä kun koulut on taas kiinni kun tällä kertaa vuorossa Juutalainen juhlapyhä Yom Kippur.

Hyvää yötä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s