Camper vanin osto Uudessa-Seelannissa

Heippa! Meillähän ei ollut alusta saakka missään kohtaa tarkoitusta ostaa camper vania täällä ollessa. Oltiin etukäteen kyllä luettu moneen kertaan, useissa blogeissa ja kirjoituksissa toisteltiin, että camper van on täällä paras tapa reissaamiseen.

Nämä pienet liikkuvat minikodit on siis yleensä pakettiautoon tai isoon henkilöautoon rakennettuja ja sisältää sängyn, usein auton perällä ”keittiön” eli vesihana, vesisäiliöt puhtaalle ja likavedelle, sekä kaikki välineet retkeilyyn astioista matkakokoisiin kaasuliesiin ja mitä ikinä voi matkan varrella tarvitakkaan. On myös paljon firmoja jotka vuokraa valmiina tällaisia autoja. Osalla sisäpuoli on yksinkertainen sisältäen vain sängyn ja tarpeellisimmat varusteet, mutta jotkut näkee todella paljon vaivaa näiden muokkaamiseen esimerkiksi paneloimalla seinät ja katon ja upeimmissa mitä nähnyt kuvista on fiilis aivan kuin super kotoisassa mökissä! Suosituinta camper vanilla matkaaminen taitaa olla Australiassa ja täällä Uudessa-Seelannissa.

Sovittiin alkuun yhteispäätöksellä, että kuljetaan kaupunkien väliset siirtymiset bussilla ja vuokrataan tarvittaessa henkilöautoa tai suurempaa autoa jossa voi yöpyä. Täällä autoa ajaessa pitää olla kansainvälinen ajokortti, joten hankittiin sellainen varmuuden vuoksi.

Reissailtiin ennen Te Pukeen töihin tuloa viisi eri kaupunkia ja kuljettiin siirtymät busseilla ja tehtiin kaupunkien sisällä pari matkaa paikallisbussseilla, jos matka ei ollut käveltävissä. Bussiliput oli aika edullisia eikä mikään matka ollut vaivalloisen tuntunen, varsinkaan itselleni kun oot tottunut kulkemaan bussilla kaikkialle eikä autoa ole ulkomaillakaan tarvinnut vuokrata muutamaa kertaa lukuunottamatta aiemmin.

Päästiin Te Pukeen odottelemaan töiden alkua ja päivien kuluessa huomattiin, että piha täyttyi autoista – autolla matkaaavia oli huomattavasti isompi osa, vaikka löytyi meidän lisäksi muitakin autottomia. Pari viikkoa kun oltiin saatu kurkkia uusien tuttavuuksien ”koteihin”, tuli mulle sellainen fiilis, että vitsi olispa meilläkin. Ajatus sitten kuitenkin jäi, saatiinhan me lainata yhteistä autoa kaupassakäyntiin ja työpaikkakin muuttui alun jälkeen käytännössä meidän pihaan, eli mihin me autoa olisi tarvittu?

Mitä pidemmälle aika täällä kului, yks aamu Aki totesi, että me tarvitaan se auto. Mietittiin hetki ja päätettiin siltä istumalta, että hankitaan sellainen ja mahdollisimman pian! Tämän mahdollisti myös se, että oltiin ihan yhtälailla lennosta päätetty siirtää Australian matka tammikuusta ensi keväälle.

Ensimmäisenä liityttiin Facebookin ryhmiin, jotka on täynnä ilmoituksia myytävistä ja ostettavista autoista. Laitettiin oma ilmoitus ja saatiin parissa päivässä reilusti ehdotuksia. Tässä kohtaa vielä ajateltiin, että auton hankinta on helppo homma kun tarjontaa tuntui olevan paljon ja hinnat oli vielä kohtuullisia, kun ei ollut vielä pahin ruuhka reppureissaajista.

Meidän kriteerit autolle oli maximissaan 250 000 km ajettu, 2000-luvun malli, sisältää sängyn, katsastus tehty, auton sijainti meille sopiva ja hinta maximissaan 5000 Uuden-Seelannin dollaria (~3000€). Vaikka ehdotuksia tuli paljon, huomattiin että sopivan löytäminen ei oliskaan niin helppoa, sillä moni ehdotti autoa joka oli vähän sinne päin, tai mikäli se oli juuri sopiva, se oli liian kaukana. Viikko kului pelkästään töitä tehdessä ja autoja selatessa ja vihdoin päätettiin meille sopiva. Sen kanssa kuitenkin petyttiin kun myyjä olikin löytänyt ostajan lähempää pari päivää ennen meidän sovittua tapaamista. Ja sama toistui uudestaan toisen auton kanssa, josta oltiin jo lähes varmoja, että se on meidän.

Hankalaksi osuudeksi osottautui auton osto nimenomaan toiselta reissarilta. Ostoa yrittäessä kävi juuri niin, että pari autoa meni sivu suun kun se oli myytykin yhtäkkiä toiselle. Usein näitä autoja käytetään muutamasta kuukaudesta vuoteen, jonka jälkeen se myydään eteenpäin seuraavalle nopealla aikataululla. Toinen vaiva ostossa oli se, että täällä on tapana tehdä mechanical check autoon (yleensä ostajan toimesta) ennen ostoa ja sen sovittaminen hankaloitti asiaa ja myös viivästytti ostoa niin, ettei voinut vaan tavata myyjää ja ostaa autoa mukaan saman tien. Ja koska se menisi meidän piikkiin, ei haluaisi viedä tietenkään kuin yhden auton mekaanikolle. Ensin meinattiin, ettei tehdä tätä vaihetta lainkaan, mutta onnneksi kuunneltiin lopulta meidän pomoa, joka painotti tarkistuksen olevan tosi tärkeä tehdä – varsinkin jos ostaa auton backpackereilta, jotka ei välttämättä pidä autosta niin hyvää huolta ja tee aina tarvittavia huoltoja.

Päätettiin unohtaa auton etsintä reppureissaajilta ja löydettiin naapurikaupungista kiva tilava 2005 vuoden Honda Stepwagon joka päätettiin käydä katsomassa ja viemässä mechanical checkiin joka oltiin toista autoa varten varattu aiemmin. Auto ei täyttänyt ihan kaikkia meidän alkuperäisistä kriteereistä, mutta ne oli korjattavissa huollolla ja näkemällä vaivan tehdä autosta itse asuttava. Alunperin lähdettiin hakemaan autoa, jossa on valmiina kaikki sängystä kokkaus välineisiin ja muihin retkeily tavaroihin, mutta päätettiin luopua siitä ajatuksesta samalla kun huomattiin, että on varmasti helpompaa ostaa auto vaikkapa tällaiselta myyntipihalta josta meidänkin auto löytyi. Huomioitiin se tietty myös hinnassa, sillä kaiken tavaran ostaminen lisää kustannuksia jokin verran.

Jännitti tosi paljon kuinka käy, kun oli tullut pettymyksiä ja nyt saatiin auto jo mekaanikolle saakka. Lopulta hän luetteli listan asioista mitä pitäisi tehdä ja lisäksi auto ei läpäisisi sellaisenaan WOFia, eli näiden katsastusta vastaavaa. Viat oli kuitenkin melko perus juttuja öljynvaihdosta uusiin renkaisiin, ja päätettiin tehdä myyjälle tarjous nämä asiat huomioon ottaen.

Myyntipihalta sitten soitin omistajalle ja onnistuttiin tinkimään hinnasta riittävästi, ja päätettiin ostaa auto ja viedä omalla rahalla huoltoon. Tänne tullessa ei olisi kyllä ikinä arvannut, että auto tullaan ostamaan ja vielä lisäksi mun ensimmäinen omistama auto ikinä 😀

Hankalan auton ostosta kaikenkaikkiaan teki se, että haluttiin se pian ja meidän sijainti ostoon oli erittäin huono. Parhain paikka ostamiseen olisi Auckland, johon moni lopettaa matkansa ja autoja on tarjolla tähän aikaan vuodesta todella paljon. Ostajalle se tarkoittaa paljon valinnanvaraa, mutta myyjille taas se voi olla hieman hankala, jos kovin turistikausi ei ole vielä parhaimmillaan.

Kaikkineen kuluineen mukaan lukien auto, huollot ja tarvittavien tavaroiden osto tavoite oli saada auton hinta pysymään $5000 eli noin 3000€. Kun sitten itse lähdetään maasta, toiveena olisi tietenkin saada mahdollisimman hyvät rahat vielä takaisin.

Auton omistamisen ehdottomia plussia on vapaus mennä mihin haluaa, koska haluaa, eikä tarvitse sitoutua hostelliin tai busssiaikatauluihin ja tällä tavoin matkustus tulee myös huomattavasti halvemmaksi. Varmasti myös kokemus ei unohdu ihan heti!

Kirjoittelen vielä oman postauksen ennen ja jälkeen muutoksen, seitsemän paikkaisesta perheautosta meidän liikkuvaksi minikodiksi 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s