Pohjoissaaren parhaat

Pohjoissaarella tuli kierrettyä useita paikkoja, kuitenkin vielä jäi joitain varalle mikäli palataan takaisin. Tosi moni sanoo, että eteläsaari on paljon upeampi, mutta kyllä pohjoisessakin nähtävää ja tehtävää oli, eikä maisemat jättänyt kylmäks. Itse matkustettiin ja tehtiin töitä pohjoisessa nelisen kuukautta. Mikäli aikoo vain lomailla, niin parissa viikossakin kerkiää tekemään melko kattavan kierroksen pohjoissaarella autolla matkustaen.

Meidän matkalle on kuulunut tähän saakka ja jatkossakin harkitusti maksullisia aktiviteetteja – tehdään ainoastaan ne mitkä oikeasti kiinnostaa ja sopii budjettiin ja näin maksimoidaan mahdollisimman pitkä lomailu ja vähäinen työnteko. Myös koska käydään koko maa läpi, on pyritty jakaan tekemistä niin, ettei yhdessä kaupungissa tehdä useaa aktiviteettia, vaan jaetaan niitäkin tasaisesti. Tästä maasta ei tekeminen ja nähtävä lopu, eli isommankin budjetin saa halutessaan sulamaan todella lyhyessä ajassa. Hyvänä esimerkkinä se, että helikopteri/lentokonekyytejä on tarjolla vaikkapa viemään matkailijan kalaan, jäätikölle, katsomaan valaita merelle, laskuvarjohyppäämään, kiertämään tulivuorella…. lista on loputon, eli varsinkin mikäli haluaa pysyä tietyssä budjetissa, kannattaa miettiä tekemisiä etukäteen. Keräsin tähän meidän matkan varrelle sattuneita omia suosikkeja pohjoissaarelta.

img_3643

img_2746

img_3607

KAUPUNGIT

Wellington // Aivan super kiva fiilis ja sopivan kokoinen kompakti kaupunki. Itse pidin tän tunnelmasta paljon. Hyviä museoita, kulttuuria, aktiviteetteja ja paljon kauppoja sekä ravintoloita.

Taupo // Loputtomiin aktiviteetteja, ihana Lake Taupo ja symppis keskusta.

Napier // Erilainen kaupunki muihin verrattuna Art Deco arkkitehtuurin vuoksi. Hyvät viinitilat käydä viininmaistelulla ja vaikkapa lounaalla.

 

PIKKUKYLÄT

Greytown // Mahtava pikkukylä, jossa pääkatu täynnä trendikkäitä pikku kauppoja, joissa teki mieli vaan ostaa kaikkea koska siellä näytti niin kivalta. Hyvännäköisiä kahviloita ja ravintoloita. Jos ajaa läpi niin kannattaa pysähtyä!

Whangamata // Täällä yövyttiin eka yö autossa. Rantakylä, jossa ranta fiiliksen aistii kaikkialla. Pitkä siisti ranta ja hyvät surffiaallot.

Martinborough // Täynnä viinitiloja pienen pienen keskustan ympärillä. Ihana fiilis, paljon ravintoloita. Kannattaa käydä vertailemassa viinejä pienellä ja vähän isommalla viinitilalla.

 

AKTIVITEETIT

Maastopyöräily, Taupo // Tälle reissulle päädyttiin tavallaan vahingossa, mutta oli yllättävän hauskaa. Hyvä tapa mennä esimerkiksi Huka Fallseille, sinne johtava maastopyöräreitti sopii hyvin myös aloittelijalle.

Laskuvarjohyppy, Taupo // Aki oli rohkea ja hyppäsi Uuden-Seelannin edullisimman laskuvarjohypyn Taupo Skydiven kanssa tandemina. Todella mukava henkilökunta ja palvelu, suositus tälle.

Surffaus, Raglan // Raglanin Ngaranui beachilla saa märkäpuvun ja surffilaudan näppärästi ihan veden tuntumasta. Helpot aallot aloittelijalle. Lauta ja märkäpuku 2h $25.

 

HOSTELLIT

The Arthouse Accommodation, Tauranga // Siisti, hyvä sänky, pyykinpesumahdollisuus, edullinen hinta, kesustassa. Paras hostelli missä yövyttiin!

Haka Lodge, Taupo // Kiva ilmapiiri, hyvät yhteiset tilat ja super mukava henkilökunta. Upeat näkymät vuorille ja myöskin ihan keskustassa. Mahdollisuus vuokrata pyörä.

The Young Hostel, Rotorua //Erilainen kuin muut hostellit, meidän ”huone” oli takapihalla oma koppero. Tosi rauhallinen, sisälsi aamiaisen, pyykinpesumahdollisuus, kävelymatka kauppoihin ja keskustaan. Hinta-laatuuhde täydellinen.

 

HERKKUJA

Donitsi, Napier // Pikkuisesta donitsikojusta sai niin hyvät donitsit, että vielä monen kuukaudenkin jälkeen sitä muistelee…

Avokado-diili, Te Puke // Naapuritila myi honesty boxissa pussillisen avokadoja hintaan 3$, ja ne oli AINA hyviä… ja käytännössä suomen hintoihin tottuneelle lähes ilmaisia.

Wild Oats Bakery-Deli-Cafe, Carterton // Paras flat white, eli maitokahvi. Oli kuulemma maailman paras kahvi. Kiva tunnelma ja talo täynnä 🙂

 

MAKSUTTOMAT MUSEOT

Te Papa museo, Wellington // Todella hyvä ja iso museo, jossa esimerkiksi sotaan liittyvä näyttely, joka oli parhaiten kasattu näyttely jonka ikinä nähnyt! Monta kerrosta nähtävää liittyen luontoon ja historiaan.

Auckland Art Gallery Toi O Tāmaki, Auckland // Kiva taidegalleria, sekoitus kiinnostavia nykytaidenäyttelyitä ja vanhoja maalauksia. Kannattaa käydä!

MTG Hawke’s bay, Napier // Juuri sopivan kokoinen pieni museo/galleria, jossa esillä esimerkiksi Maori historiaa. Mielenkiintoinen aihe johon kannattaa täällä ollessa tutustua.

 

VIINITILAT

Church Road Winery, Napier // Todella tunnelmallinen viinitila, jossa ravintolasta näkymä vanhoille viinitynnyreille. Palvelu oli tosi henkilökohtaista ja viinitilan pihalta lähti kiva kävely viereiselle kukkulalle.

Tiwaiwaka Wines, Martinborough // Mukavan pariskunnan pyörittämä pieni viinitila. Viinejä pääsee maistelemaan ihanalle takapihalle ja menusta löytyy myös itsetehtyjä herkkuja. Hyvä vaihtoehto kun haluaa nähdä pienen viinitilan.

Margrain Vineyard, Martinborough // Kooltaan isompi viinitila, jossa viihtyisä ravintola ja iso ulkoalue käytössä viiniköynnösten vieressä. Maistelusta vastasi super asiantunteva nainen, joka hallitsi homman hyvin vaikka palveli samaan aikaan noin pariakymmentä asiakasta. Ruuhkainen, mutta kiva.

 

LUONTOKOHTEET

Cathedral Cove walkway ja ranta, Hahei // Vajaan parin tunnin kävely oli ehdottomasti ajan arvoinen, upeet maisemat jotka päätyy kauniille Cathedral Cove rannalle. Täällä kuvattu esimerkiksi Narnian Tarinat leffan kohtaus!

Wai-O-Tapu, Rotorua // Luontokohteista mielenkiintoisin, geoterminen ihmemaa tarjos pulppuavia mutalammikoita, eri värisiä lampia ja höyryäviä vesiä. Täällä alkaa tosissaan miettimään, että mitä kaikkea maan alla oikeesti tapahtuu.

Tongariro Alpine Crossing // Ehdoton must do. Vaatii ok kunnon, ja on todellakin sen about 8 tunnin kävelyn arvoinen.

Siinä omat suosikit pohjoissaarelta. Paljon olisi ollut vaihtoehtoja joka paikassa, aina ei voi kuitenkaan kaikkea nähdä, joten seuraavaan kertaan jää vielä paljon mielenkiintoisia kohteita. Autoilun osalta matkustus on ollut tosi helppoa, tiet on hyväkuntoisia ja selkeitä, paikoitellen kuitenkin melko mutkikkaita. Nyt ollaan jo lähes eteläisimmässä kärjessä maan eteläsaarella ja pikkuhiljaa alkaa tuntumaan, että suurimmat highlightit alkaa oleen nähty. Palataan taas!

Follow my blog with Bloglovin

2 kommenttia artikkeliin ”Pohjoissaaren parhaat

  1. Moi Mikko! Ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja nuokin 🙂 Te Puian geysir taitaa olla upeampi kuin Wai-O-Tapun, ainakin mitä videolta nähnyt. Me päätettiin jättää molemmat sun mainitsemat paikat budjettisyistä väliin, ja koitetaan Waitomon sijaan nähdä kiiltomadot Hokitikassa eteläsaarella, nähtäväks jää löytyykö 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s