Kauheimmat hetket Uudessa Seelannissa

Matka Uudessa Seelannissa on sujunut kaikin puolin hyvin ja mitään kauhean kamalaa ei ole sattunut. Pitkään reissuun kuuluu väkisinkin silti aina jotain huonoakin.. tässä meidän tähän astisen matkan surkeimpia hetkiä!

_______________

Ensimmäisinä päivinä maahan saavuttua Aucklandissa käveltiin meille tuttuun tapaan paljon, kun haluttiin nähdä kaikki mahdollinen. Oli varmaan kolmas päivä menossa, kun kämpille päästyä liian pitkän kävelyn jälkeen Aki valitteli pahaa oloa. Yhtäkkiä nousi kuume ja olo meni ihan karmeaksi. Aki nukkui loppupäivän ja mä pelkäsin vieressä, että jotain on pahasti vialla. Muutamassa päivässä olo oli onneksi taas normaali. Hyvä aloitus reissulle.

_______________

Se päivä kun saavuttiin ensimmäiselle kiivifarmille oli järkytys. Ei ollut entuudestaan kokemusta niin kutsutusta share housesta ja varsinkaan maalla jossain kiivikylässä. Kanoja pihalla, sisällä tuntemattomia ihmisiä krapulassa, vanhoja huonekaluja ja sotkuista joka puolella. Silloin mietittiin, että jos nyt edes viikko selvitään.. siihenkin tottui ja lopulta vietettiin farmilla kolme kuukautta.

_______________

Ostettiin innoissamme tämä nykyinen auto ja suositusten mukaan käytettiin se mekaanikolla ennen ostoa. Ei suurta vikaa tai syytä ettei olisi kunnossa, joten tehtiin kaupat, jes! Auto seisoi noin viikon, ennenkuin vietiin se taas mekaanikolle vielä uudestaan hoitamaan ne pikku jutut mitä piti huoltaa. Matkalla korjaamolle moottorin vikavalo syttyy ja mielessä käy vaan että ”voi @!#%!!”..

_______________

Oltiin tehty jo useampi monituntinen päivävaellus, kun päätettiin kävellä Ben Lomond Track Queenstownissa. Heti reitin alusta vibat oli vähän huonot ja lopulta noin kahden tunnin jälkeen, eli reilusti alle puolivälissä reittiä käännyttiin takaisin, kun aloin itkemään kesken matkan, sillä kyseinen kävely jostain syystä ahdisti mieltä sillä hetkellä niin, ettei enää pystynyt 😀 

_______________

Meidän eka työnantaja kiivifarmilla oli välillä vähän mahdoton tyyppi – mukava ja huolehtivainen, mutta välillä sillä oli vähän mahdottomia juttuja. Kerran oltiin vaan lyhyellä kävelyllä tienvarressa, kun hän ajoi autolla ohi, pysähtyi ja nappasi meidät auton kyytiin ja sanoi vievänsä keskustaan. Ajateltiin että no miksei, ehkä se vie meidät syömään. Lopulta hän jätti meidät kyydistä, varmisti onko meillä rahaa lounaaseen ja käski soittaa kun halutaan takaisin, moi moi! Ihan kiva, mutta ei me ikinä haluttu keskustaan ja haluttiin heti takaisin kämpille, joten käveltiin tien vartta ainakin tunnin verran takaisin farmille. Asia ei enää tullut puheeksi kun hän meidät näki takaisin farmilla.

_______________

Sandflyt eli pikkukärpäsen näköiset purevat ötökät on ollut iso riesa eteläsaarella. Jostain syystä ei ostettu myrkkyä ja yhtenä kertana muistan meidän hellepäivänä kokkailleen pitkiin vaatteisiin ja huppuihin vuorautuneena, kun kyseisiä örkkejä hyökkäsi järkyttävä määrä kimppuun heti autosta poistuessa.

_______________

Kaikourassa meidät heitettiin ekana iltana leirintöalueelta pois, sillä tarkastaja ei ollut tyytyväinen, että meidän matka wc:tä ei voi käyttää auton sisässä (kukaan ei käytä niitä juurikaan paitsi isommissa pakettiautoissa). Pimeässä illassa hämmentyneenä lähdettiin suunnistamaan toiselle leirintäalueelle. Tässä toisessa paikassa ei sitten ollut yleistä vessaa, joten toisena iltana kun muitakin oli paikalla, piti lähteä autolla vessaan. Pimeässä matka autolta vessalle oli kun kauhuleffasta, lepakot vilisi puussa ja ihan jalkojen juuressa joku villieläin valmistautui hyökkäämään!

_______________

Ekalla reissulla joka tehtiin autolla, oli kaikki tosi uutta, etenkin leirintäalueet. Yhtenä yönä yövyttiin pienen kylän keskustan parkkipaikalla. Alkuillasta parkkikselle ilmaantui kaksi epäilyttävää tyyppiä kävellen ja pian kolmas autolla. Epäiltiin ties mitä ja kauhuissaan kytättiin ikkunasta niiden toimintaa. Yöllä vielä heräsin yhtäkkiä ja katsoin ikkunasta, enkä muistanut yhtään missä ollaan. Aamulla herättiin elossa ja kaikki hyvin.

_______________

Yksi karmiva kauhunhetki oli unissani vähän sen jälkeen kun oli alotettu työt kiivipakkaamolla. Näin unta, jossa olin itse liukuhihnalla jotenkin jumissa. Kiivilaatikoita tuli vaan enkä päässyt pois. Unissani ääneen käskin Akia, että ”AKI, pakkaa niitä kiivejä”, kunnes heräsin Akin rauhoitellessa, ihan hiestä märkänä, kyyneleet silmissä ja sydän tuhatta ja sataa hakaten.. eikä ollut ainut kerta kun oltiin ”yövuorossa” töissä unissaan. 

_______________

Toivotaan, ettei loppumatkaankaan tule muita kovin pahoja yllätyksiä! Ihanaa juhannusviikkoa Suomeen<3

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s