Camper vanin osto Uudessa-Seelannissa

Heippa! Meillähän ei ollut alusta saakka missään kohtaa tarkoitusta ostaa camper vania täällä ollessa. Oltiin etukäteen kyllä luettu moneen kertaan, useissa blogeissa ja kirjoituksissa toisteltiin, että camper van on täällä paras tapa reissaamiseen.

Nämä pienet liikkuvat minikodit on siis yleensä pakettiautoon tai isoon henkilöautoon rakennettuja ja sisältää sängyn, usein auton perällä ”keittiön” eli vesihana, vesisäiliöt puhtaalle ja likavedelle, sekä kaikki välineet retkeilyyn astioista matkakokoisiin kaasuliesiin ja mitä ikinä voi matkan varrella tarvitakkaan. On myös paljon firmoja jotka vuokraa valmiina tällaisia autoja. Osalla sisäpuoli on yksinkertainen sisältäen vain sängyn ja tarpeellisimmat varusteet, mutta jotkut näkee todella paljon vaivaa näiden muokkaamiseen esimerkiksi paneloimalla seinät ja katon ja upeimmissa mitä nähnyt kuvista on fiilis aivan kuin super kotoisassa mökissä! Suosituinta camper vanilla matkaaminen taitaa olla Australiassa ja täällä Uudessa-Seelannissa.

Sovittiin alkuun yhteispäätöksellä, että kuljetaan kaupunkien väliset siirtymiset bussilla ja vuokrataan tarvittaessa henkilöautoa tai suurempaa autoa jossa voi yöpyä. Täällä autoa ajaessa pitää olla kansainvälinen ajokortti, joten hankittiin sellainen varmuuden vuoksi.

Reissailtiin ennen Te Pukeen töihin tuloa viisi eri kaupunkia ja kuljettiin siirtymät busseilla ja tehtiin kaupunkien sisällä pari matkaa paikallisbussseilla, jos matka ei ollut käveltävissä. Bussiliput oli aika edullisia eikä mikään matka ollut vaivalloisen tuntunen, varsinkaan itselleni kun oot tottunut kulkemaan bussilla kaikkialle eikä autoa ole ulkomaillakaan tarvinnut vuokrata muutamaa kertaa lukuunottamatta aiemmin.

Päästiin Te Pukeen odottelemaan töiden alkua ja päivien kuluessa huomattiin, että piha täyttyi autoista – autolla matkaaavia oli huomattavasti isompi osa, vaikka löytyi meidän lisäksi muitakin autottomia. Pari viikkoa kun oltiin saatu kurkkia uusien tuttavuuksien ”koteihin”, tuli mulle sellainen fiilis, että vitsi olispa meilläkin. Ajatus sitten kuitenkin jäi, saatiinhan me lainata yhteistä autoa kaupassakäyntiin ja työpaikkakin muuttui alun jälkeen käytännössä meidän pihaan, eli mihin me autoa olisi tarvittu?

Mitä pidemmälle aika täällä kului, yks aamu Aki totesi, että me tarvitaan se auto. Mietittiin hetki ja päätettiin siltä istumalta, että hankitaan sellainen ja mahdollisimman pian! Tämän mahdollisti myös se, että oltiin ihan yhtälailla lennosta päätetty siirtää Australian matka tammikuusta ensi keväälle.

Ensimmäisenä liityttiin Facebookin ryhmiin, jotka on täynnä ilmoituksia myytävistä ja ostettavista autoista. Laitettiin oma ilmoitus ja saatiin parissa päivässä reilusti ehdotuksia. Tässä kohtaa vielä ajateltiin, että auton hankinta on helppo homma kun tarjontaa tuntui olevan paljon ja hinnat oli vielä kohtuullisia, kun ei ollut vielä pahin ruuhka reppureissaajista.

Meidän kriteerit autolle oli maximissaan 250 000 km ajettu, 2000-luvun malli, sisältää sängyn, katsastus tehty, auton sijainti meille sopiva ja hinta maximissaan 5000 Uuden-Seelannin dollaria (~3000€). Vaikka ehdotuksia tuli paljon, huomattiin että sopivan löytäminen ei oliskaan niin helppoa, sillä moni ehdotti autoa joka oli vähän sinne päin, tai mikäli se oli juuri sopiva, se oli liian kaukana. Viikko kului pelkästään töitä tehdessä ja autoja selatessa ja vihdoin päätettiin meille sopiva. Sen kanssa kuitenkin petyttiin kun myyjä olikin löytänyt ostajan lähempää pari päivää ennen meidän sovittua tapaamista. Ja sama toistui uudestaan toisen auton kanssa, josta oltiin jo lähes varmoja, että se on meidän.

Hankalaksi osuudeksi osottautui auton osto nimenomaan toiselta reissarilta. Ostoa yrittäessä kävi juuri niin, että pari autoa meni sivu suun kun se oli myytykin yhtäkkiä toiselle. Usein näitä autoja käytetään muutamasta kuukaudesta vuoteen, jonka jälkeen se myydään eteenpäin seuraavalle nopealla aikataululla. Toinen vaiva ostossa oli se, että täällä on tapana tehdä mechanical check autoon (yleensä ostajan toimesta) ennen ostoa ja sen sovittaminen hankaloitti asiaa ja myös viivästytti ostoa niin, ettei voinut vaan tavata myyjää ja ostaa autoa mukaan saman tien. Ja koska se menisi meidän piikkiin, ei haluaisi viedä tietenkään kuin yhden auton mekaanikolle. Ensin meinattiin, ettei tehdä tätä vaihetta lainkaan, mutta onnneksi kuunneltiin lopulta meidän pomoa, joka painotti tarkistuksen olevan tosi tärkeä tehdä – varsinkin jos ostaa auton backpackereilta, jotka ei välttämättä pidä autosta niin hyvää huolta ja tee aina tarvittavia huoltoja.

Päätettiin unohtaa auton etsintä reppureissaajilta ja löydettiin naapurikaupungista kiva tilava 2005 vuoden Honda Stepwagon joka päätettiin käydä katsomassa ja viemässä mechanical checkiin joka oltiin toista autoa varten varattu aiemmin. Auto ei täyttänyt ihan kaikkia meidän alkuperäisistä kriteereistä, mutta ne oli korjattavissa huollolla ja näkemällä vaivan tehdä autosta itse asuttava. Alunperin lähdettiin hakemaan autoa, jossa on valmiina kaikki sängystä kokkaus välineisiin ja muihin retkeily tavaroihin, mutta päätettiin luopua siitä ajatuksesta samalla kun huomattiin, että on varmasti helpompaa ostaa auto vaikkapa tällaiselta myyntipihalta josta meidänkin auto löytyi. Huomioitiin se tietty myös hinnassa, sillä kaiken tavaran ostaminen lisää kustannuksia jokin verran.

Jännitti tosi paljon kuinka käy, kun oli tullut pettymyksiä ja nyt saatiin auto jo mekaanikolle saakka. Lopulta hän luetteli listan asioista mitä pitäisi tehdä ja lisäksi auto ei läpäisisi sellaisenaan WOFia, eli näiden katsastusta vastaavaa. Viat oli kuitenkin melko perus juttuja öljynvaihdosta uusiin renkaisiin, ja päätettiin tehdä myyjälle tarjous nämä asiat huomioon ottaen.

Myyntipihalta sitten soitin omistajalle ja onnistuttiin tinkimään hinnasta riittävästi, ja päätettiin ostaa auto ja viedä omalla rahalla huoltoon. Tänne tullessa ei olisi kyllä ikinä arvannut, että auto tullaan ostamaan ja vielä lisäksi mun ensimmäinen omistama auto ikinä 😀

Hankalan auton ostosta kaikenkaikkiaan teki se, että haluttiin se pian ja meidän sijainti ostoon oli erittäin huono. Parhain paikka ostamiseen olisi Auckland, johon moni lopettaa matkansa ja autoja on tarjolla tähän aikaan vuodesta todella paljon. Ostajalle se tarkoittaa paljon valinnanvaraa, mutta myyjille taas se voi olla hieman hankala, jos kovin turistikausi ei ole vielä parhaimmillaan.

Kaikkineen kuluineen mukaan lukien auto, huollot ja tarvittavien tavaroiden osto tavoite oli saada auton hinta pysymään $5000 eli noin 3000€. Kun sitten itse lähdetään maasta, toiveena olisi tietenkin saada mahdollisimman hyvät rahat vielä takaisin.

Auton omistamisen ehdottomia plussia on vapaus mennä mihin haluaa, koska haluaa, eikä tarvitse sitoutua hostelliin tai busssiaikatauluihin ja tällä tavoin matkustus tulee myös huomattavasti halvemmaksi. Varmasti myös kokemus ei unohdu ihan heti!

Kirjoittelen vielä oman postauksen ennen ja jälkeen muutoksen, seitsemän paikkaisesta perheautosta meidän liikkuvaksi minikodiksi 🙂

Elämää kiivifarmilla

Meidän työt kiivifarmilla alkaa lähestymään loppua, ja töitä on vielä noin parisen viikkoa jonka jälkeen kaikki alkaa rauhottumaan joululomille. Työstä kiivifarmilla lukiessa päähän muodostui jonkinlainen keksitty kuva siitä miltä täällä voisi näyttää, ja millaista elämä tällasella farmilla voisi olla. Silti samaan aikaan oli tosi vaikeeta kuvitella millaista se ihan oikeasti on.

Alunperin tultiin töihin PickAJob nimiselle firmalle, jonka ”toimisto” on paikallisen farmarin tialla, joka on antanut vanhan omakotitalonsa reppureissareiden käyttöön. Työskenneltiin PickAJobille noin viikko, kun yhtenä vapaapäivänä kaikki sai viestiä, että meidän majoituksen tarjoava farmari tarvitsee jeesiä omalla pellolla ja halukkaat voi mennä hänelle tekemään kyseisenä päivänä töitä. Me tietenkin mentiin heti kyselemään mitä tarjolla. Farmari sanoikin tarvitsevansa ihan kokoaikaisia työntekijöitä, joten lennosta vaihdettiin työnantajaa ja työpaikka muuttuikin ihan meidän kotipihaan. Tämä on ollut tosi iso plussa ja meidän onni monessa mielessä.

Farmi jolla työskennellään on noin viisi hehtaaria ja siinä kasvaa vihreää kiiviä sekä kalliimpaa Gold kiiviä, jonka kasvatus vaatii paljon enemmän työtä. Tilat on super vihreitä ja vehreitä, köynnökset muodostaa pitkiä käytäviä ja työt tehdään pääasiassa siellä köynnösten alapuolella.

Pienen pienet kiivin alut, jotka pian puhkeaa kukkaan

Ikinä ei olisi osannut arvatakkaan kuinka paljon työtä vaatii kasvattaa kiivejä tai ylipäätään muitakin hedelmiä. Tämän hetkinen kausi jolloin tehdään töitä kiivin kasvamisen eteen, kestää noin neljä kuukautta, ja keruuaika alkaa maalis/huhtikuussa. Toivottiin ensin, että päästäisiin kiivin keruutöihin, mutta lopulta tämäkin vaihe on ollut ihan mukava, koska työtehtäviä on useita erilaisia.

Ensimmäisenä työnä parin päivän ajan tehtiin tosi helppoa hommaa, jossa otettiin irti köynnöksen alapuolelle jääneet pienet oksat, jotka ei lopulta saisi riittävästi auringonvaloa kasvaakseen. Helppoa, mutta oudokseltaan oli alkuun niska ja selkä tosi kovilla ekan viikon ajan koko aikaisesta seisomisesta ja ylöspäin katselemisesta.

Seuraavana vuorossa oli ’thinning’. Gold-kiivi alkaa kasvamaan kolmen ryppäissä, jossa keskellä oleva alku on yleensä suurin. Tarkoituksena tässä on nypätä sivuilta pienet kukinnon alut pois ja jättää haluttu ’king flower’, josta lopulta kukinnan jälkeen kasvaa kiivi. Tämä vaihe oli alkuun ihan hauskaa, mutta kun on nyppinyt tuhansia kiivin alkuja irti, pitäen käsiä koko ajan ylhäällä köynnöksissä, alkoi 8-10 tunnin päivät tuntumaan vähän raskailta. Tästä onneks selvittiin alkuinnostuksen avulla!

Kiiviköynnökset kasvaa tosi nopeasti ja niitä leikataan joka vuosi, jotta saadaan tehtyä tilaa uusille. Suurin osa uusien ohuiden oksien alusta piti seuraavaksi estää kasvamasta enempää, eli tehtiin ’crush tipping’ – yksinkertaisesti puristettiin oksan kärjen nuppu, jotta se ei enää jatka kasvua. Yksinkertaista, mutta oksan kärki saattaa olla tosi korkealla ja niitä pitää kalastella yläilmoista.

Kolmas isompi homma hoidettavana on tällä hetkelläkin meneillään oleva kolmisen viikkoa meidän tilalla kestävä ’cain training’, jossa tällä kertaa ollaan köynnösten yläpuolella. Ideana on laittaa uusi kasvusto kiertymään narun ympäri, jotta se lähtee kasvamaan toivottuun suuntaan ja siitä voidaan tehdä seuraavalle vuodelle uusi köynnöksen oksa, pois leikattujen tilalle.

Tässä vaiheessa kiivit alkaa oleen jo hyvän kokoisia, ja niitä pitää myös käydä vielä karsimassa, sillä seassa on paljon huonon mallisia ja jollain tapaa viallisia hedelmiä, jotka ei pakkaamossa mene seulasta läpi. Tilalla on lukematon määrä muitakin tehtäviä aina lannoitttamisesta puiden leikkaamiseen ja vaikka mitä.

 

img_1900-1
Extrapituutta hienoilla kengillä, että ylttää paremmin
Farmarin varastosta löytyy vaikka mitä 😀
Tällä autolla pääsee helposti kulkemaan ympäri kiivitarhaa

Elämä kiivifarmilla on ihan hauskaa ja työntäyteistä. Työ on säästä riippuvaista, eli mikäli sataa, ei tehdä töitä tai aamulla aloitus voi venyä mikäli köynnöksen lehdet on läpimärkiä. Suurimpana syynä tähän on se, että siellä märässä ei ole kovin kiva tehdä hommia. Yleensä aloitetaan työt kahdeksalta aamulla ja lopetetaan viiden kuuden paikkeilla päivästä ja työtehtävästä riippuen. Työpäivään kuuluu 15 minuutin tauot ja puolen tunnin lounas. Tähän mennessä ollaan oltu töissä noin 1,5 kuuukautta tehden 2-10 tunnin mittaisia päiviä ja kokonaisia vapaapäiviä on kertynyt kai yhteensä alle viisi – mutta ihan omasta tahdosta 😀 Välillä on tietty pakko saada levättyä, mutta siihen riittää, että nukkuu aamulla pidempään, aloittaa työt vähän myöhemmin ja tekee lyhyemmän päivän. Kokonainen vapaapäivä täälllä tuntuu ikuisuudelta, joten ennemmin tekee edes hieman töitä ja matkakassa karttuu!

Naapurissa on avokadofarmi. Pussillinen avokadoja $3 eli alle 2€!!!
Siestaa viettämässä kun on liian kuuma tehdä töitä. Aurinko on täällä paahtavan kuuma!

Työn plussia on ehdottomasti se, että saa olla ulkona ja nauttia samalla hyvistä keleistä. Myös liikkuminen ja seisten olo tekee hyvää vastapainoksi sille, että aiemmat työt sisältänyt aina istumista tietokoneella. Miinusta tulee ötököistä ja siitä jos sattuu olemaan liian monta sadepäivää jotka keskeyttää työt. Samaan aikaan tää on tosi yksitoikkosta, mutta kuitenkin niin huoletonta, helppoa, eikä ole paineita mistään. Meille kertyy tän työn tekoa noin 2 kuukautta ja pidän sitä aikalailla maximina.

Köynnösten yläpuolella on hienot näkymät

Palkka on tässä työssä useimmiten minimi, eli 17.70NZD/tunti + 8% holiday pay. Palkalla ei rikastu, mutta koska menot on pääasiassa ainoastaan vuokra ja kerran viikossa kaupassa käynti, jää säästöön hyvät rahat tulevia matkustuksia ajatellen.

Kaikenkaikkiaan tosi hyvä ja opettavainen kokemus jonka varmasti muistaa aina. Silti ollaan super onnellisia kun lopulta lähdetään jatkaan matkaa. Aiotaan viettää ansaittua lomaa ja jatkaa vielä kiertelyä pohjoissaarella, josta meillä on muutamia juttuja vielä näkemättä 🙂

Kuulumisia

Tänne on kirjoitellut paljon mitä on tähän mennessä tehty ja nähty, mutta ei paljookaan, että miten täällä on muuten mennyt tai mitä kuuluu. Saapuessa oli tosi innoissaan tietenkin näkeen ja tekeen mahdollisimman paljon niin siitä on kerrottavaa riittänyt.
Mua jännitti tosi paljon tänne tulo ja jo pitkään mietin ennen lähdön varmistumista, että kannattaako lähteä ja mitähän siitä tulee kun asuu hostelleissa ja työt on kiivin keruuta ja muuta vastaavaa. Espanjaan meno oli paljon turvallisemman tuntuista kun oli työpaikka valmiina, tiesi että saa asua omassa asunnossa, saa vieraita suomesta ja tarvittaessa itsellä on lyhyt matka kotiin. Tänne tulo ei pitänyt sisällään mitään edellämainituista. Kokemuksesta tosin tiesin jo valmiiksi, että ei lähtöä tule ainakaan katumaan ja sitä vahvisti vielä se kuinka lämmöllä muisteli Espanjassa oloa ja  kuinka paljon siitäkin sai irti. Pahin vaihe ainakin itselle on päätöksen teko siitä, että lähtee ja päätöksen jälkeen on vuorotellen sitä mieltä, että idea on hyvä ja seuraavana päivänä miettii että onko siinä mitää järkeä.
Jo parin viikon jälkeen kun oltiin saavuttu Uuteen-Seelantiin, todettiin että vaikka nyt tulis lähtö kotiin, oli kannattavaa tulla. Kaikki jännitys ja pelko hävisi oikeastaan melkein heti ja sen tiesin jo etukäteen menevän niin. Myös pelko siitä hostelliasumisesta helpotti tokan kaupungin kohdalla, jossa oli hostellissa jaetut kylppärit ja keittiöt ja huomasin, että ihan hyvin pärjää vaikka ei ole omia. Aika monta ötökkätarkistusta tosin tein alkuun ja tutkin peittoja, tyynyjä ja kaappeja, varmistellen ettei missään ole ötököitä tai mitään muitakaan matoja 😀 Toukkiin oon saanut traumat Helsingissä asuessa joitain vuosia sitten kun sokeritoukat tuli vähän liian tutuiksi. Nyt kun on kuukausi farmielämää takana, ei enää ihan jokaikinen hämähäkki saa sekoamaan. Ötökkäkammo on hälvennyt huomattavasti, kun töissä pyörii tällä hetkellä satoja mehiläisiä pölyttämispuuhissa, köynnöksistä saattaa tippua hämähäkki niskaan ja yhtenä yönä on sängystä torakkakin löytynyt. Myös se, että nyt asutaan täällä farmilla noin 50 muun reissarin kanssa on ihan ääripää. Ekat päivät täällä oli aika järkytys, mutta hyvin on tähänkin tottunut ja paikka tuntuu ihan kotoisalta. Normaalit hostellit tosin varmasti tuntuu tän jälkeen tosi hyviltä ja hotellit sitten ihan luksukselta.
Stressaan ja mietin asioita liian helposti ja tarpeettomasti yleensäkin, mikä on välillä aiheuttanut myös täällä hätäilyä kun mietin ekoilla viikoilla, että saadaanko varmasti töitä, saadaanko niitä riittävän nopeesti, riittäähän rahat ja olihan reittivalinnat järkeviä. Tykkäisin että kaikki menee suunnitelman mukaan ja ilman mutkia matkassa. Tärkeintä olis kuitenkin mennä fiiliksen mukaan ja rennosti, mahdollisimman huolettomasti, eikä suunnitella jokaista asiaa etukäteen.
Kaikki on mennyt yllättävän hyvin ja ollaan oltu tyytyväisiä matkan etenemiseen ja fiilis on hyvä! Tuntuu että meillä on käynyt monen pikkujutun kanssa myös aika hyvä tuuri, eikä suurempia vastoinkäymisiä oo käynyt. Isoin ylläri  tähän mennessä oli se, että tultiin tänne farmille ja töiden aloitus venyikin sään vuokssi kahdella viikolla ja jouduttiin vaan odottelemaan, ilman täyttä varmuutta mikä päivä työt alkaa. Lopulta työt kuitenkin alkoi ja on mennyt suunnitelman mukaan.
Tällä matkalla on vähän enemmän seikkailun tuntua, kun ei ole pysyvää omaa tukikohtaa, tarkemmin suunniteltu aikataulua tai reittiä ja matkan kulku voi muuttua lennossa miten vaan, ja niin on jo pariin kertaan käynytkin. Saa nähdä mihin vielä päädytään!

Te Puke – Kiwifruit capital of the world

Työt on mainittu täällä jo moneen otteeseen, mutta halusin kirjoitella niistä vasta nyt kun ne on lopulta alkanut. Alusta saakka oli tiedossa, että töihin pitää täällä ollessa mennä, sillä matkarahaa ei ollut säästössä ihan niin paljoa, että koko ajan olisi voinut lomailla. Uuteen-Seelantiin tullessa Working Holiday viisumilla täytyy pystyä todistamaan että tilillä on vähintään 4200 Uuden-Seelannin dollaria tai lentolippu takaisin kotimaahan. Meillä ei ole lentolippua takaisin Suomeen, joten rahaa oli sitten tallessa vähintään edellämainittu määrä, siltä varalta jos joku haluaa tilin saldoa rajalla tarkistella. Koska Uusi-Seelanti ei ole matkakohde halvimmasta päästä niin tietty mitä enemmän säästöjä on niin aina parempi. Meiltä ei maahan saapuessa tarkistettu muutakuin viisumit ja passit.

Suunnitelmissa oli päästä töihin vähintään kuukauden kuluttua saapumisesta ja etukäteen oltiin tietenkin tutkittu työmahdollisuuksia ja mitä työtä mihinkin vuodenaikaan on yleensä tarjolla. Sen kuitenkin huomasin nopeasti, että töiden etukäteen hakeminen ennen maahan saaapumista ei kuulostanut ainakaan omalla kohdalla järkevältä, sillä moni itselle sopiva ilmoitus mitä netissä näin oli sellaisia joissa haluttiin työntekijä joko heti tai pian. Meillä oli suunnitelmana alusta asti tehdä perus reppureissaajien hommia, eli hedelmätarha/pakkaustöitä tai esimerkiksi eläinfarmilla työskentelyä. Ehkäpä sitten jos haluaa tarkemmin johonkin oman alan työhön johon on koulutusta ja työkokemusta enemmän niin siinä tapauksessa hakeminen varmaan kannattaa jo etukäteen.

Jos jotain niin kiiveihin liittyviä töitä täältä löytyy! Ekan viikon aikana selailtiin paljon tarjolla olevia töitä eri nettisivuilta sekä Facebookista, jossa on useita työnhakuryhmiä. Tässä kohtaa vuotta ei ole vielä kiivien keräilykausi, mutta päätettiin rekisteröityä listalle PickAJob-nimiseen firmaan, joka oli paljon esillä ja jota oli tutkittu jo ennen lähtöä. Heillä oli tarjolla töitä 100 hengelle, joten laitettiin tiedot menemään ja seuraavaksi sähköpostiin tulikin viesti että oli ensimmäisen sadan joukossa ja paikka on varmistunut.

Meillä työnhakua rajotti jonkun verran se, että ei ole omaa autoa, eli työpaikan lisäksi meidän piti löytää paikka jossa yöpyä ja joka tarjoaa myös kyydit työpaikalle. Se oli myös iso syy miksi valittiin tämä firma, sillä he tarjosi majoituksen hyvään hintaan ja kuljetus työmaalle on maksuton. Työn aloitusaikakin kuulosti hyvältä meidän aikatauluun. Työn sisällöstä ei suoraansanottuna tiedetty ihan kauheasti, vaan sen verran että kiivit vasta oli alkamassa kasvamaan ja että työ pitää sisällään jotain muuta kuin hedelmien poimimista.

Paikka missä ollaan on Te Puke niminen pieni kaupunki, joka on täynnä kiivifarmeja ja jonkun verran avokadofarmeja löytyy myös. Myös kiivi/avokado pakkaamoita on kaupungissa useita. Te Puke on itse nimennyt itsensä ”Kiwi capital of the world” nimellä 🙂

Työn aloitus viivästyi vähän viileiden kelien vuoksi, mutta päästiin kuitenkin lopulta aloittamaan lokakuun puolen välin paikkeilla ja sää on lämmennyt siitä huomattavasti. Työ itsessään on tosi helppoa, enemmän haastavaa henkisesti ja fyysisesti 😀 Jotkut päivät on raskaita ja pitkiä, mutta toisinaan taas tuntuu hauskalta että saa palkkaa siitä, että kävelee ympäriinsä ja repii oksia. Työnkuva on pitää huolta kiiviköynnöksistä karsimalla kiivinalkuja, poistamalla epämuodostuneet ja siistimällä oksia pois jne. Haastavaa tästä tekee se, että köynnös on pään yläpuolella, joten niskat on aika kovilla, samoin alaselkä oli aika kipeänä alkuun. Tätä onneks vähän helpottaa ”kengät” joilla saa vähän extrapituutta 😀 Monella farmilla kasvaa tavallista vihreää kiiviä sekä kalliimpaa Gold kiiviä.

Päivät on pitkiä, 8-10 tuntisia ja siihen saadaan onneks välillä itse vaikuttaa ja toivoa pidempää tai lyhempää työpäivän pituutta. Työ on säästä riippuvaista eli jos sataa niin töitäkään ei tehdä. Tätä työtä ei kyllä pysty monia kuukausia tekemään, mutta 1-2kk ajan se on ihan ok tapa tienata lisää reissurahaa. Varsinkin kun ainoat menot on vuokra ja kaupassakäynti, jää palkasta hyvin säästöön. Loppupeleissä vaikka reissuissa tehdyt työt olisi millaisia vaan, on oma kokemus tähän mennessä ollut sekä Espanjassa sekä täällä niin hyvä että on kyllä kaikki ollut sen arvoista!

Päivät ei tällä hetkellä pidä sisällään ihan kauheasti muuta kun töitä, mutta se oli alunperinkin tarkoitus – tehdä pitkiä päiviä ja mahdollisimman vähillä vapailla, jotta saa enemmän säästöjä ja pääsee nopeamminen jatkamaan matkaa. Koska täällä on paljon ihmisiä, saattaa joutua odottamaan hetken että pääsee tekemään ruokaa tai suihkuun ja ne kun saa tehtyä, ei yleensä tarvitse enää paljoa tehdä kun on jo valmis nukkumaan.

Meillä tosiaan kävi myös tosi hyvä tuuri tänne farmille tullessa, kun saatiin erillisestä rakennuksesta oma huone, muiden ollessa päärakennuksessa jaetuissa huoneissa. Tosi moni täällä on 18 vuotias tai vähän päälle ja meininki talossa on sen mukaista, joten ollaan oltu erittäin tyytyväisiä vähän rauhallisempaan paikkaan ja omaan tukikohtaan. Tätä työtä suunniteltiin ensin tekevämme kolmen kuukauden ajan, mutta päätettiin että vähän vähempi saa riittää ja pysytään täällä tammikuun alkuun saakka. Seuraavan työn toivottaisiin olevan joko eläinfarmilla tai vaikka viinitilalla.

Kaikenkaikkiaan hommat sujunut hyvin myös töihin liittyen, rankkaa mutta hauskaa ja maalaiselämä on ollut itelle ainakin hauska kokemus ja vaihtelua kaupunkiin. Aikansa sitäkin riittää ja innolla jo odotetaan myös tammikuun lomaa ja suurkaupunkeja 🙂

Hostellielämää

Yks suurimmista huolenaiheista mulla henkilökohtaisesti oli ennen tätä matkaa se, että tiedossa oli ettei täällä tulla asumaan omassa asunnossa, vaan majoitus olisi pääasiassa hostellissa. Uusi-Seelanti on hintatasoltaan melko samankaltainen kuin Suomi ja vuokralla asuminen ei oo täällä läheskään yhtä edullista mitä vaikkapa Espanjassa oli. Siksi monesti mietin etukäteen että onko järkeä lähtee ja kuinkahan se menee sitten todellisuudessa. Koti on mulle tärkee ja tykkään että kaikki on järjestyksessä, on kotoisaa ja ne omat tavarat mitä käyttää. Siisteys on myös sellainen mistä oon aikas tarkka. Aiemmin olin yöpynyt kerran dormissa, mutta sen enempää ei itsellä kokemusta siitä ollut. Täällä oltu jo viidessä eri hostellissa.

Otettiin ensin Aucklandista Forenomin tyypinen huoneistohotelli, joka oli kuin pieni yksiö omalla keittiölllä ja kylppärillä, ettei tulisi liian isoa muutosta kun tulee uuteen maahan ja heti pitäisi jakaa huone muiden kanssa. Siitä oli hyvä aloittaa ja pääsi hyvin kokkailemaan omat ruoat jne. Haluttiin alusta asti  mennä majoituksiin mitkä on hyviä, mutta silti budjetilla koska rahaa haluaa säästää ennemmin lentolippuihin, aktiviteetteihin ja muuhun tekemiseen.

Aucklandista eteenpäin päätettiin vähän laskea hintatasoa ja Rotoruassa mentiin hostelliin, joka toimi omakotitalossa ja takapihalla oli omia ”huoneita”, hauskoja pieniä koppeja. Omasta keittiöstä piti samalla tästä eteenpäin luopua. Jälkikäteen muihin verrattuna tämä paikka oli aika erilainen, mutta ehdottomasti hyviä puolia oli ilmainen pyykinpesumahdollisuus, aamiainen, mistään ei kuulunut yhtään ääniä yöllä – näitä on jäänyt reissun edetessä välillä kaipaamaan. Kaikissahan on tietty aina hyvät ja huonot puolensa.

MWJM1587

Onneksi kun meitä on kaksi, tulee lähes poikkeuksetta samanhintaiseksi ottaa oma huone jaetulla kylppärillä, kuin mennä vaikkapa 4-6 hengen dormiin, joten se on ollut kyllä pelastus, että on sitten aina päässyt turvaan omaan huoneeseen. Tällä hetkellä on kulunut noin 1,5 vuotta siitä kun meillä viimeksi oli asunto jota kutsuisin kodiksi. Siinä kerettiin asumaan vuosi. Sen jälkeen ollaankin eletty siirtolaiselämää Helsingissä, Espanjassa sekä täällä ja pysytty samassa asunnossa maximissaan kolme kuukautta kerralla. Toki kokoaikainen suhaaminen on välillä raskasta, mutta esimerkiksi Espanjassa ollessa olin kyllä pariin kertaan aivan super onnellinen siitä, että ei oltu sitouduttu samaan asuntoon pidemmäksi aikaa. Oma koti tuntuu varmasti niin kivalta kun sellaisen lopulta saa!

Meillä kävi täällä työpaikan majoituksessa tosi hyvä säkä huoneen suhteen. Tämä on myös omakotitalo joka sijaitsee kiivifarmilla, täällä on jaetut huoneet ja yhteiset muut tilat, mutta toisessa rakennuksessa talon vieressä sattui olemaan just vapaa huone joka saatiin sitten omaan käyttöön. Huh, en tiedä olisinko selvinnyt 2-3kk viiden hengen huoneessa!

Hotelli on tietty aina tosi kiva, mutta jatkossa voin hyvin harkita lomamatkallekin hostellia majoitusvaihtoehtona, jos sen tuomalla säästöllä voi esimerkiksi pidentää matkan kestoa tai vaikka pystyisi tekemään useamman matkan vuodessa. Isona plussana itse pidän myös sitä mahdollisuutta että voi tehdä ruuat itse, eikä tarvitse kaikkia aterioita syödä ulkona ja koko matkabudjettia sulattaa ravintoloihin jos kohteena ei ole joku edullinen maa.

Kaikenkaikkiaan oon yllättynyt positiivisesti kuinka hyvin hostellielämä on mennyt. On ollut pakko tottua myös siihen että kaikki ei ehkä oo niin järjestyksessä tai siistiä kun itse haluaisi, mutta se on ollut ainoostaan hyvä juttu. Lisäks farmilla asuminen ja maalaiselämä on tehnyt hyvää ja opettanut paljon pieniä hyviä asioita!

Tauranga

Viimeinen etappi ennen asettumista töihin oli Tauranga, Uuden-Seelannin 5. asutuin kaupunki. Tänne päädyttiin siitä syystä, että meidän työt sijaitsee Taurangasta alle tunnin bussimatkan päässä ja siirtymä oli siitä helppo ja nopea. Myös täällä, kuten Napierissakin tuntui ettei ollut ihan niin maalla. Keskustassa oli paljon ravintoloita, kauppoja ja kiva fiilis. Näissä pienissä kaupungeissa on ollut kiva olla vaihteeksi, kun yleensä matkakohteeksi valikoituu isommat kaupungit, joiden haltuunotto kestää useita päiviä ja nähtävää on tosi paljon. Mutta tietenkin sopivassa suhteessa kaikkea, nyt kun ollaan elelty aika maalaiselämää niin töiden jälkeen palkitaan itsemme ulkomaanmatkalla ja suurkaupunkien meiningillä!

Kivoin tekeminen Taurangassa oli Mt. Maunganui, lempinimeltään Mauao-vuoren valloitus, josta oli hienot näkymät ympäriinsä. Kyseinen vuori on ymmärtääkseni muodostuma/tulivuori joka on kasvanut tulivuoren ympärille/päälle, mutta ei ole tiedossa että se olisi historiassa purkautunut. Se on myös merkityksellinen vuori liittyen Maori-kulttuuriin. Korkeutta sillä on 232 metriä. Vuoren juurella on Mount Maunganui main beach joka on paikallisten kesken tosi suosittu ja pidetty ranta.

Tavattiin kaupungilla myös ensimmmäinen suomalainen koko matkan aikana tähän mennessä! Mentiin ohimennen leffateatteriin katsomaan paljon leffa maksaa ja äänen siinä jotain pohdittiin, niin joku nainen tuli sanomaan että pakko tulla moikkaamaan kun täällä niin harvoin kuulee suomea. Hänkään ei itse ollut reissari vaan vakituinen asukas. On kyllä kiva että täällä ei ole tullut muuten suomalaisia vastaan ja ei varmaan ihan kauheen montaa tulekaan. Monille kansalaisuuksille Uuteen-Seelantiin on vuodessa rajoitettu määrä WH-viisumeita (esim 200kpl) jaossa, mutta suomalaisille niitä tarjotaan rajaton määrä. Tälle puolen maailmaa matkaavat Suomalaiset useimmiten päätyy ottamaan vastaavanlaisen viisumin Australiaan.

Sen kummempaa ei Taurangassa tapahtunut, käytiin salilla, maistettiin Taiwanista lähtöisin olevaan Bubble Tea juomaa jota saa täällä monessa aasialaisessa kahvilassa, kokeiltiin virtuaalitodellisuutta Tauranga Art Galleryssa, käytiin pienen pienessä Historic Village kylässä jossa oli vanhoja rakennuksia, levättiin ja valmistauduttiin taas tulevaan.

Täällä vielä extrana oli mun mieleen parhain hostelli tähän saakka koko matkan aikana. Ainakin sillä hetkellä tuolla ollessa tuntui että Tauranga oli monelle meidän hostellilla siirtymäkohta, moni tuntui lähtevän seuraavaksi lähialueille töihin, samaan suuntaan meidän kanssa tai hakevan töitä Taurangan alueelta. Jännityksellä lähdettiin mekin sitten kohti Te Pukea – ”Kiwi capital of the world” ja töitä..

——-

Napier

Hola!

Täällä vaan viikot kuluu ja matka etenee 🙂 Nää postaukset tulee hieman viiveellä ja aina ollaan oltu jo seuraavassa kaupungissa kun edellisen postauksen oon saanut valmiiksi, eli ihan reaaliajassa ei mennä täällä blogin puolella. Taupon jälkeen mietittiin vähän enempi että mikä olisi sopiva seuraava kaupunki, kun aikaa ei enää ollut rajattomasti, yhdessä kaupungissa ei haluttaisi olla kahta viikkoa ja liian pitkälle ei viitsisi lähteä. Eli piti keksiä vielä kaksi eri kaupunkia joihin mennä ennen lokakuun tokan viikon alkua. Oltiin kahden vaiheilla mennäänkö itärannikolle Napieriin vai länsirannikolle New Plymouthiin. Valittiin kohteeksi lopulta Napier. Kaupunki on siitä mielenkiintoinen ja eroaa tyyliltään muista, sillä siellä oli 1931 vuonna tuhoisa maanjäristys, joka tuhosi kaupunkia tosi pahasti. Kaupunki uudelleenrakennettiin 1930-luvun hengessä Art Deco-tyyliin ja Napier onkin ihan maailmanluokan kohde mitä tulee Art Deco arkkitehtuuriin. Toinen mikä alueella kiinnosti oli viini. Napier sijaitsee Hawke’s Bay alueella, joka on maan vanhin ja toiseksi suurin viinintuottaja-alue.

Saapumisiltana juhlistettiin mun synttäreitä ja päätettiin mennä syömään lammasta, se kun oli listalla ruuista jota pakko syödä täälllä ollessa ainakin kerran. Myös ruokakaupoissa on ollut varmaan sata herkkua ja asiaa mitä haluaa ostaa ja maistaa, joten käytiin ostamassa pieni synttärikakku mitä olin himoinnut jo ekasta kauppareissusta alkaen 😀

Meillä on ollut ulkomaanmatkoilla tapana joka kaupungissa mennä johonkin korkeaan rakennukseen josta näkee kaupungin kokonaisuudessaan. Niin saa aina paljon paremman käsityksen koko alueesta ja hahmottaa miten kaupunki muotoutuu. Täällä ei todellakaan ole ollut Aucklandia lukuunottamatta korkeita rakennuksia, mutta sen sijaan joka paikasta on löytynyt vuori tai kukkula jolle voi kiivetä katselemaan maisemia. Ollaan siis pyritty kiipeemään aina sopivan paikan tulle vuorelle tsekkaamaan näkymät. Täällä se oli ennemmin korkea kukkula josta näki hyvin maisemia. Napierin keskusta oli tunnissa läpi käyty, mutta lisänä pariin edelliseen paikkaan tämä kaupunki on meren rannalla. Oli kiva kävellä rantaa pitkin, varsinkin kun tosi pitkän matkaa oli ihan viimesen päälle laitettuna grillauspaikkoja, skeittipuisto, kukkia, ulkotreenilaitteita ja vaikka mitä.

Napierissa jos jossain kannattaa käydä viinitilalla. Me otettiin paikallisbussi ja lähdettiin kohti kahta viinitilaa jotka oli kävelymatkan päässä toisistaan. Sisällä ensimmäisellä tilalla eli Church Road Wineryssa päätettiin ottaa viininmaistelu ja maistaa heidän yleisimpiä viinejä. Vaihtoehtoina oli kalliimpien viinien maistelu ($15 ~ 8€), heidän erikoisviinien maistelu ($10 ~ 6€) ja yleisimpien tämän alueen viinien maistelu ($5 ~ 3€). Itse en oo tunnetusti viinin juoja, mutta nää viinit oli kyllä jopa ihan hyviä ja sellaisia mitä voisi testiksi ostaakin pullon. Paikka oli tosi tunnelmallinen niiltä osin mitä pääsi näkemään ilman opastettua kierrosta. Yläkerrassa oli tiski jossa sai maistella viinejä, ravintola ja esille jätetty vanhat viinitynnyrit, tosi tunnelmallinen paikka!

Pienen kävelymatkan päässä on Mission Estate Winery, joka on koko maan vanhin viinitila. Tämäkin oli hieno paikka ja siitä välittyi hyvin fiilis että tila on tosi vanha. Täällä pääsi myös pieneen kellariin jossa viinit oli tynnyreissä kypsymässä. Molemmat tilat oli aika erilaisia keskenään, mutta koska ne on lähekkäin, kannattaa ehdottomasti käydä molemmissa 🙂

Oma nähtävyytensä oli kyllä myös bussimatka Tauposta Napieriin. Matka kesti parisen tuntia ja kun bussilla ollaan jo moneen kertaan kuljettu, ajattelin ettei olisi sen kummempaa uutta nähtävää. Mutta tämä reitti olikin tosi mäkistä ja mutkittelevaa ja välillä aukesi isoja alueita jotka oli vaan täynnä vuoria ja puolet matkasta saikin ihmetellä että voiko olla näin hienon näköistä! Matkalla bongattiin myös lampaita, lehmiä, hevosia, vuohia(kai aitauksesta karanneita), erilaisia lehmiä, jonkin näköisiä peura-eläimiä aitauksissa ja paluu matkalla väisteltiinkin karannutta lehmää..

Terkkuja vaan maalta!

———–

 

 

Taupo

Meidän seuraavaan eli kolmanteen kohteeseen päästessä matkaa oli takana vasta kaksi viikkoa. Siinä kohtaa tuntui hyvällä tavalla että oltaisiin oltu jo ainakin kuukausi matkalla! Koska meillä ei alkuun ollut yhtään tietoa millaista reittiä halutaan mennä kaupungista toiseen, siitä syystä ettei tiedetty mihin ja milloin mennään töihin, tehtiin suunnitelmia ihan lennosta matkan edetessä. Tavoitteena oli kuitenkin päästä alottamaan työt 2-4 viikon kuluttua saapumisesta. Työpaikka tosiaan järjestyi ekan viikon aikana, mutta työn aloitusajankohta on vasta lokakuun ensimmäisellä viikolla, joten sen selvittyä sai sitten tehtyä vähän paremmin reittisuunnitelmaa. Silti se asetti vähän rajoituksia kun ei viitsinyt lähteä kuitenkaan liiankaan kauas että matka sitten ei mene liian pitkäks palata takas.

Jo Aucklandissa päätettiin että Rotoruasta on helppo jatkaa matkaa Taupo nimiseen kaupunkiin, joka on monen reissarin must-listalla täällä. Uusi-Seelantihan on tunnettu siitä että täällä on super paljon erilaisia aktiviteetteja, hurjista vähän vähemmän hurjiin ja täällä kaupungissa pääsee tekemään vaikka mitä.

IMG_1246
Näissä maisemissa pääsee hyppäämään benjin

Koska oltiin kaksi viikkoa jo kävelty tosi paljon joka päivä, päätettiin vuokrata hostellilta pyörät ensimmäiselle päivälle. Aamulla saatiin alle hyvät maastopyörät ja tarkoituksena oli lähteä kivalle maisema-ajelulle ihan rauhaksiin ja päätyä Huka Falls nimiselle joen pätkälle. Noh, seuraavaksihan me oltiin 30km mittaisella todellisella maastopyörälenkillä keskellä metsää, kaukana tasaisesta tiestä.. Päästiin silti meidän määränpäähän ja matka oli lopulta kyllä tosi hauska ja kiva kokemus, mutta aamulla  lähtiessä ei tosiaan tiedetty ihan mihin ryhdyttiin. Voin siis suositella kokeilemaan maastopyöräilyä – siitä huolimatta että ajoin kerran tiukassa mutkassa päin puuta!

Tää ei oo ensimmäinen kerta, kun mä joudun tällaiseen pyörälenkkihuijaukseen. Edelliskerralla jo sanoin, että en enää ikinä lähde mihinkään pyöränvuokraukseen. Viime kerta kävi mun ystävän JP:n kanssa San Franciscossa kun vuokrattiin pyörät ja lähettiin ajelulle. Vaihtoehtoina lenkissä oli kääntyä yhden kylän kohdalla takaisin, tai jatkaa pidempi kierros. Päätettiin tehdä pidempi, joka oli lopulta muistaakseni 40km ja sillon jos joskus, huonosti aurinkosuojattuna, ei urheiluvaatteissa ja noin 30 asteen lämmössä luulin ettei selvitä.

Expectation vs reality….

Alhaalla kuvissa vielä maisemia meidän määränpäästä, eli Huka Fallsista. Kyseinen joki on nimeltään Waikato river ja se on Uuden-Seelannin pisin joki. Tässä putouskohdassa vettä virtaa arviolta 200 000 litraa joka sekunti, eli livenä nähtynä aika hieno näky. Tosi suosittu aktiviteetti on mennä Jetboatin kyydissä joka vie ihan tuon putouksen lähelle, josta varmasti on kyllä parhaat näkymät tai vielä hurjempaa tehdä koskenlasku tuosta läpi.

IMG_1271IMG_1258IMG_1263

Tokana päivänä lähdettiin vuokraamaan ekaa kertaa autoa, jotta päästiin Akin toiveesta päiväks perhokalastamaan. Täältä löytyy ihan maailmanluokan kalastusvesiä – monissa järvissä ja joissa on kristallinkirkkaat vedet, joten vähän eri meininki käydä kalassa. Ajettiin 10-15 minuuttia keskustasta ehkä arviolta noin kilometrin mittaiselle joelle, joka sitten päivän aikana käveltiin päästä päähän – Aki kalasti ja mä istuskelin auringossa ja kannoin tavaroita 😀 Sitä ajatteli että kerta vesi on niin kirkasta että näkee pohjaan lähes kaikkialla, olis helppoa saada kalaa. Edellispäivänä oli kuuleman mukaan joku saanut joesta kalaa, mutta me ei tällä kertaa edes nähty yhtäkään, paria ihan pienen pientä kalanpoikasta lukuunottamatta. Oli kuulemma silti hyvä kokemus, vaikka saalista ei tällä kertaa tullut.

VXCV9972IMG_1337IMG_1330

Seuraavalle päivälle olikin vähän hurjempaa aktiviteettia tiedossa.. Itse harkitsin pitkään, ja olisin ihan hirveesti halunnut tän toteuttaa, mutta pelko paniikkikohtauksesta ja tajunnan menettämisestä sai sitten mut jäämään vaan katseleen kun Aki hyppäs lentokoneesta! Taupo on Uuden-Seelannin edullisin ja suosituin paikka hypätä laskuvarjohyppy, hinta ilman mitään videokuvausjuttuja oli 115e. Hintaan sisältyi lisäksi nouto hostellilta Hummerin limusiinilla 😀 Mua tais jännittää enemmän kuin Akia siihen saakka kunnes kuulemma lentokoneen noustessa oli pahin hetki. Kävi vielä aika hyvä säkä, kun oli maksanut hypyn 9000ft korkeudesta ja  muut koneessa olijat oli menossa hyppäämään 12 000ft, sai Aki sitten ilmaiseksi pienen upgreidauksen ja pääsi hyppäämään myös korkeemmalta, mikä tiesi yli 10 sekunnin pidempää vapaapudotusta. Taupo Tandem Skydivingille kyllä iso suositus 🙂

IMG_1385

Muuta mitä tehtiin Taupossa oli tietty pienen pienen keskustan kiertäminen ja kauppojen tutkiminen, Lake Taupo -järven ihastelua, puistotreenaamista, käytiin syömässä ihan virallisesti maailman cooleimmaksi Mäkiksi nimitetyssä Mäkkärissä eli Uusseelantilaisittain Maccassa, kastauduttiin joen varressa kuumassa lähteessä ja suunniteltiin taas tulevaa viikkoa uudessa kaupungissa.

Kaiken tekemisen lisäksi, oli täällä kyllä myös maisemat kohdillaan. Lake Taupo ja sen kirkas vesi, jonka taustalla kolme vuorta lumisine huippuineen, just sellainen näkymä mitä täältä on odottanut. Jos matkustat Uuteen-Seelantiin ja kaikenlaiset aktiviteetit kiinnostaaa niin kannattaa suunnata tänne!

————-

 

 

 

Rotorua

Heippa!

Päätin tosiaan alkaa taas päivittämään tätä USA:n au pair vuotta varten tekemää blogia, että perhe ja kaverit pääsee helposti lukemaan kuulumisia. Aikaero tänne on +9, eli soittelu suomeen väkisinkin rajoittuu ja tänne tulee kerrottua vähän enemmän mitä kaikkea tulee tehtyä.

Meidän matkan toinen etappi oli kaupunki nimeltä Rotorua, joka on Aucklandista reilun 200 km päässä, alempana ja keskemmällä pohjoissaarta. Rotorua oli meidän bucket listilla, sillä sieltä löytyy muutamia koko maan suosituimmista nähtävyyksistä. Bussilla matka kesti noin neljä tuntia ja oli kiva nähdä miltä matkan varrella näyttää, kun ei ollut vielä Aucklandia enempää maasta nähnyt. Rotorua on tunnettu sen geotermisestä aktiivisuudesta ja se sijaitsee yhdellä maailman aktiivisimmalla vulkaanisella alueella.

IMG_0969IMG_0973

Kaupunkina Rotorua ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta geotermiset nähtävyydet oli kyllä näkemisen arvoisia ja sellaisia mitä tuskin tulee enää muualla nähtyä. Kaupungissa näkee myös vahvasti sen, että se on Uuden-Seelannin alkuperäiskansan Maorien alunperin asuttama alue ja täällä jos jossain on hyvä tutustua heidän kulttuuriin ja vierailla Maori-kylässä. Lisäks vähän epämiellyttävämpänä lisänä kaupunki on tunnettu siitä, että siellä haisee paikoittain todella vahva mädän kananmunan haju 😀 Se liittyy näihin geotermisiin juttuihin..

Viikon aikana tutkitiin läpi keskustan puisto Kuirau park, josta löytyi paljon näitä höyryäviä ja kuplivia lammikoita. Videot ja kuvatkaan ei jotenkin saanut talteen että miltä nää oikeesti näytti ja miltä tuntui seistä siinä lämpimässä höyryssä ja ihmetellä että mitähän kaikkee sielä maan alla oikeesti tapahtuu. Suosituin kohde ihmetellä näitä geotermisiä juttuja on Wai-O-Tapu, joka on puolen tunnin bussimatkan päässä Rotoruasta.

Jos jotain täällä tulee tehtyä niin käveltyä! Etenkin kun sitä autoa ei ole käytössä ja täältä löytyy ihan super paljon hyviä kävely (ja pyöräily) reittejä jotka on pituudelta ja haastavuudeltaan eri mittaisia sekä tasoisia. Rotoruassa itse tehtiin lenkki Redwood-metsässä, jossa oli reittejä puolentunnin kävelystä kahdeksaan tuntiin. Tässäkin kaupungissa on paljon kivoja spotteja puolentunnin-tunnin ajomatkan päässä, mutta itse koettiin että riitti ne mitä päästiin kävellen/bussilla tekemään. Tekemistä ja nähtävää täällä on ihan loputtomasti joten niistä sitten pitää koota omaan matkaan ja budjettiin sopivat.

Muita juttuja mitä täällä tehtiin oli ihan vaan kävelyä ja paikkojen katselua, käytiin katsomassa pari lähtöä laukkakisoissa jotka sattui olemaan meidän hostellin lähellä, käytiin salilla ja otettiin rennosti! En oo itse mikään kylpylä ihminen, mutta täällä oli käytävä rentoutumassa Polynesian Spa nimisessä kylpylässä, johon tuli vesi luonnon omista kuumista lähteistä ja ne sisälsi erilaisia mineraaleja jne. Toisen lähteen historiaan kuului pappi joka oli aikanaan kyseisessä lähteessä kylpenyt ja koki sen jälkeen parantuneensa ja toisessa lähteessä kylpevälle luvataan ikuista kauneutta! Oli ihan hauska kokemus tihkusateessa istuskella 37-41 asteisissa altaisssa ulkosalla järvimaisemia katsellen.

Täällä kun tosiaan turistikausia ei ole vielä pahimmillaan, oli Rotoruassakin tosi rauhallista. Reissareita löytyy kyllä mutta hostellit on vielä ollut tosi rauhallisia, kaikki turisti kohteet on kivan hiljaisia että saa rauhassa katsella ja kaupungilla ei oo kauhee hulina. Tulee vähän mieleen Torrevieja jossa vietettiin 10 kuukautta töitä tehden ja reissaten.. mentiin Espanjaan pahimman turistikauden aikana ja kuultiin etukäteen, että talvella kaupunki on aivan tyhjä ja hiljainen. Sitä ei olis uskonut ennenkun sen näki kuinka eri paikaksi se muuttui ja täällä taitaa käydä sama mutta vaan toisinpäin, eli parin kuukauden päästä turisteja kaikkialla moninkertainen määrä.

Seuraava kaupunki odottaa taas, tällä kertaa vähän hurjempaa menoa tiedossa!