Leirintäalue-elämää

Tällaista käännettä matkalle ei osannut lainkaan odottaa, että yhtäkkiä ostettaisiin auto ja unohdettaisiin kaikki mitä oli järkeilty siitä, että bussilla on ihan hyvä matkustaa tämä matka. Mulle itselle bussilla matkustaminen ei oo minkäänlainen ongelma, kun autottomana on tullut kuljettua bussilla jo vuosikaudet. Coromandelin reissun aikana huomattiin kuitenkin, että bussilla matkustaminen olisi ollut tosi hidasta ja monesta paikasta joissa nyt voi autolla vaan tavallaan poiketa, olisi pitänyt jättää bussilla mennessä ehkä kokonaan välistä. Ja vaikka bussilla pääsisi, pitää miettiä sen aikataulun lisäksi vielä majoituspaikka.

Lopulta oli kuitenkin hyvä, että alkumatka kuljettiin busseilla, koska en itse olis ollut henkisesti valmis niin isoon muutokseen, että tulee tähän maahan ja samantien muutto autoon ja leirintäalueille. Nyt kerkesi pyörittelemään ajatusta päässä ja kuuli muilta miten se oikein toimii. Farmilla asuminen on myös auttanut huomattavasti siihen valmistautumista, kun ollaan vähän yksinkertaisemmissa oloissa ja ihan maalla.

Päässä oli taas tästäkin muodostunut jonkinlainen kuva, millaisia leirintäalueet ja niiden tarjoamat tilat – kuten vessat, suihkut ja parkkiruudut on. Koska me hankittiin Self contained-hyväksyntä autolle (autossa matka wc, allas, puhdas- ja likavesikanisterit ja hana), saadaan majoittua ilmaisilla alueilla, joille ei useasti pääse ilman tuota SC-tarraa. Näitä alueita löytyy useasta paikasta ja niitä on yleensä useampi kuin yksi per kaupunki. Kuitenkin yhdellä keskikokoisella parkkipaikalla saattaa olla vain kaksi tai vaikka neljä paikkaa joilla on sallittua yöpyä leiriytymis tarkoituksessa. Paikat on tarkasti merkitty, niissä saa yöpyä yleensä kaksi-neljä yötä kerrallaan. Coromandelilla matkaillessa Freedom camping alueilla oli yleensä vain muutama parkkiruutu johon sai jäädä yöksi, mutta nyt kun menty kohti pääkaupunkia, on löytynyt paljon hyviä alueita, joissa on tilaa huomattavasti paremmin, eikä tarvii parkkeerata vieri viereen. Ainakin Coromandelilla kävi jopa tarkastaja ottamassa ylös rekkareita kuka on minäkin päivänä paikalla ja jakamassa esitteitä säännöistä.

Meidän ensimmäinen yöpaikka oli parkkipaikalla pienen kylän keskustassa, jossa taisi olla neljä sallittua paikkaa camper vaneille. Parkin ihan edessä oli yleiset wc:t, jotka oli auki aamu kahdeksasta ilta kymmeneen. Siinä kohtaa tajusi heti sen, että wc ei ole itsestäänselvyys vuorokauden ympäri. Sitä auton matkavessaahan kukaan ei halua käyttää. Eka yö meillä meni tosi hyvin, vaikka parkkis ei ollut kaunein paikka yöpyä, mutta oli rauhallinen ja lähellä rantaa.

Ilmaisia yleisiä suihkuja luulin täällä olevan siellä täällä, mutta niitä ei ole tullut vastaan. Me päätettiin liittyä jäseniksi salille jolla on monta pistettä ympäri maata eri kaupungeissa, ja se helpottaa huomattavasti sillä ainakin monessa kaupungissa on nyt tiedossa lämmin suihku 😀 Ennen jäsenyyttä käytiin suihkussa esimerkiksi uimahallissa ja maksullisella leirintäalueella joka päästi vaan suihkuun rahaa vastaan jos halusi. Kun vaan suunnittelee ja tutkii niin selviää tämänkin kanssa aika hyvin.

Näiden ”freedom camping” alueiden viihtyvyys vaihtelee aika paljon. Esimerkiksi se ensimmäinen yö ei ollut kauheen viihtyisällä paikalla, mutta oli muuten tosi toimiva, kun taas yksi yö yövyttiin aivan merenrannassa upeessa maisemassa, mutta wc:t oli noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. CamperMate sovelluksesta näkee usein kuvia alueesta, tiedot kauan saa viipyä ja arvostelut auttaa yleensä tekeen päätöksen mihin mennään. Esimerkiksi kerran oltiin kaupunkien välillä matkalla, ja haluttiin pysähtyä yöksi vaan johonkin, ettei tarvitse ajaa koko matkaa kerralla. Katsottiin, että reitillä näykyi kolme leirintäpaikkaa ja kuvissa näytti tosi viihtyisältä. Kommenteissa kuitenkin yhdestäkin paikasta sanottiin, että ei kannata missään nimessä yöpyä!! Maa oli ollut aivan mutainen, joku oli tullut ryöstetyksi ja toiselle poliisi oli tullut sanomaan ettei kannata jäädä.

Raglanissa piti mennä maksulliselle alueelle, sillä kyseisessä kaupungissa ei ollut tarjolla freedom camping alueita. Vaihtoehtoja löytyi kaksi edullista ja yksi kallis, joista valittiin arvostelujen perusteella toinen edullisemmista. Hinta oli $10/hlö/yö, eli noin 6€. Paikkoja oli varmaan lähemmäs sata. Siellä oli sitten tilavat ruudut, suihku, tiskienpesupaikka, juomakelpoinen vesi ja oli hyvä roskien kierrätys. Eteläsaarella varmaan tulee mentyä vastaavanlaisille muutamaan otteeseen.

Tähän saakka itse ollaan päästy kaikenkaikkiaan hyville paikoille, mutta uskon, että varsinkin eteläsaarella tulee olemaan vielä hienompia alueita viettää öitä! Tähän tietty tuo oman haasteen se, että kun reissaajia on paljon ja paikkoja rajoitetusti, on aina hyvin todennäköistä, että paikat on jo täynnä kun itse saapuu, jos tulee myöhempään iltapäivästä tai illasta.

Muita pikkujuttuja mitä tuli huomattua oli esimerkiksi se, että laitteista on koko ajan akut loppu 😀 Monella on isommissa pakettiautoissa kakkos akku, joka lataantuu ajossa ja sillä saa ladattua puhelimet, läppärit ja muut laitteet. Meillä ei sellaista ole, ainoostaan kaksi virtapankkia. Puhelimia ladataan sitten ajossa. Muuten ei akkua välttämättä aina tarvisikaan, mutta useimmiten menossa ollessa tarvitaan karttaa, pitää tietää paljon kello on tai että pystyy tarvittaessa soittamaan apua jos itselle käy jotain. Kirjastossa tulee vietettyä jonkun verran aikaa laitteita lataamassa.

Tärkeä juttu mitä ei tullut ajatelleeksi lähtiessä on juomavesi. Auton perässä oleva 25 litran vesikanisteri täytetään reissuun mentäessä, mutta jos kanisterin vesi loppuu, pitää miettiä mistä sen täyttää, ellei kaupasta halua ostaa lisää vettä. CamperMate sovellus näyttää myös yleiset juomapisteet kaupungeissa joita on hyvä hyödyntää ja jos menee maksulliselle leirintäalueelle, sieltä on hyvä täyttää kaikki vesivarat, että pärjää taas.

Toinen mitä piti vähän miettiä, että mitä ruokia voi pitää mukana kun ei ole jääkaappia. Kylmälaukku meillä on ja sinne saa toki pakastimesta kylmäkallen, mutta entäs kun se sulaa, sitä ei niin vaan saakkaan enää pakastimeen. Maidon tilalle ostettiin maitojauhetta, leivän päälle sopii matkalla hyvin avokado tai maapähinävoi/nutella/hillo ja kaupassa pitää käydä sitten vähän useammin hakemassa tuoreita hedelmiä ja vihnneksia, jotka ei kuumassa autossa säily. Jonkun verran on hyvä olla varalla myös vaikka vihanneksia ja papuja säilykkeenä.

Itse autossa majailu on ollut mun mielestä yllättävän hauskaa. Meillä täällä sängyssä on onneks hyvin tilaa istua, koska auton katto on korkee. Nukkuminen on vähän kun teltassa tai majassa olisi. Nyt kesäaikaan muuten tulee istuttua paljon ulkona ja autosta löytyykin tietty retkeilytuolit ja pöytä. Auto on jakautunut hyvin niin, että nukutaan pää peräkontin oven päässä sängyssä, ”olohuone” on kun istuu jalat peräkonttiin päin selkä nojaten etupenkkiin ja etupenkit toimii hyvänä toimistona tai kun muuten vaan haluaa istuskella tuolilla 😀 Tietty tällainen voi olla vähän nihkeetä kun sattuu monta sadepäivää tai sitten kun tulee paljon kylmemmät kelit. Kokemuksena kuitenkin ihan huippu ja muutama kuukausi menee tällä tavalla ihan kevyesti. Ja kaikki tavarat kun on autossa niin lähtö yhtäkkiä ihan mihin vaan on helppoa kun ei tarvitse kun istua autoon ja lähteä! Lämpötilatkin autossa yölllä on pysynyt tosi sopivina, koska vaikka päivä olisi tosi kuuma, yleensä illat ja yöt on viileämpiä.

Nyt ollaan vihdoin pääkaupungissa Wellingtonissa ja pian matka jatkuu kohti eteläsaarta!

Coromandel Peninsula

Moikka!

Meillä oli alunperin suunnitelmana olla kiivitilalla töissä jouluun saakka, jonka jälkeen oli tarkoitus suunnata pohjoissaarella vielä pariin kohteeseen ja sieltä eteläsaarelle. Suunnitelmat on muuttunut lennossa matkan edetessä tosi paljon. Ihan ensimmäisenä meidän oli tarkoitus olla juuri nyt kolmen viikon roadtripillä Australiassa, mutta onneks tää suunnitelma oli aiemmin vaihdettu, sillä todella laajojen metsäpalojen vuoksi sinne ei oo hyvä hetki mennä. Tätä kirjoittaessa täällä Te Pukessakin Uudessa-Seelannissa näkyi Australiasta saakka ajautuneet savut taivaalla. Toivotaan, että palot saadaan pian pysäytettyä!

Elikkäs, sen jälkeen kun oli ostettu auto, päätettiin tehdä ensin joulun aikaan vain lyhyt lomareissu jonka jälkeen palattaisiin farmille vielä lyhyeksi aikaa, jotta saataisiin vähän extra matkarahaa. Auton ostoon kun meni suurin osa ansaituista rahoista. Oli hyvä palata tänne myös siitä syystä, että päästiin vasta tällä lomalla kokeilemaan autossa asumista ja tiesi, että mikäli tarvitsee muuttaa tai korjata jotain, on siihen hyvä mahdollisuus täällä. Aika hyvin kaikki toimi, mutta pieniä muutoksia piti tehdä kuten esimerkiksi laittaa verhot eri tavalla, siirtää sängyn jalkaa ja lisätä pieni seinä lavuaarin taakse.

Mutta, siihen itse lomaan! Haluttiin ehdottomasti nähdä paljon kehuttu Coromandel Peninsula, joka on alue täynnä hiekkarantoja, suosittuja nähtävyyksiä ja monella paikallisella on Coromandelilla loma-asunto. Kyseisen alueen slogan on ”Good for your soul” ja sitä se todellakin oli.

Aloitettiin matka noin tunnin matkan päästä meiltä ja tehtiin parin tunnin kävely vanhalla kultakaivos aluueella, jossa näkyi vanhoja raunioita ja pääsi kävelemään kallion sisään rakennettuihin tunneleihin. Sieltä poikettiin hienoilla vesiputouksilla uimassa, josta vielä suurelle kultakaivoskuopalle. Sitten olikin aika lähteä etsiin meidän ensimmäistä yöpaikkaa auton kanssa. Näiden ilmaisten alueiden löytämiseen on tosi hyvä sovellus, jonka kautta oltiin etsitty pari vaihtoehtoa valmiiksi. Ensimmäinen paikka aivan meren rannalla oli jo täynnä ja päädytttiin pienelle parkkipaikalle jossa oli vielä yksi vapaa ruutu ja muutama muu camper van. Paikka jossa oltiin oli super kiva pikku kylä, jossa oli upea ranta ja ilmeisesti ihan hyvät aallot surffata. Siellä tunsi rennon rantafiiliksen ja sinne olisi tehnyt mieli jäädä vähän pidemmäksikin aikaa.

Hieman oli hassua herätä ekaa kertaa autosta parkkipaikalla ja vieläpä jouluaattona. Siinä sitten väsäiltiin aamiaiset ja lounaat ja jatkettiin matkaa. Haluttiin viettää joulu rannalla ja otettiin kohteeksi Hot Water Beach, joka on suosittu siitä, että siellä voi rannalle kaivaa itselleen oman hot poolin, jossa pääsee istuskelemaan +40 asteisessa vedessä. Kuten odottaa osas, rannalla oli paljon porukkaa ja erityisesti yhdessä kohtaa jossa selvästi oli mahdollista löytää sieltä hiekan alta sitä kuumaa vettä. Ihmeteltiin hetki tilannetta ja alettiin itsekin kaivamaan 😀 Lopulta kävi niin, että kun löydettiin vähän sivummasta kohta jossa hiekan alta kuuma vesi poltti kaivaessa käsiä, oli aallot noussut jo sen verran korkealle, että kun sai kuopan kaivettua, tuli aalto ja pyyhkäisi sen täyteen kylmää vettä. Eli toisinsanoen ei mennyt ihan putkeen, mutta pääasiana pidettiin sitä, että löydettiin tosiaan sitä kuumaa vettä! Ajatuksena tosi hauska, että voi kaivaa oman kuuman altaan, mutta todellisuudessa paikka on täynnä porukkaa ja sitä vettä on aika matalasti, ellei kaiva useita metrejä syvää kuoppaa. Kokemus kuitenkin sekin. Kuvia rannasta en ottanut yhtäkään 😀

Vaihdettiin tämän jälkeen vielä rauhallisemmalle rannalle ja istuttiin ihmettelemässä, että voiko nyt olla joulu ja lähdettiin metsästään sitten taas uutta yöpaikkaa. Seuraavalle päivälle oli tiedossa noin puolenoista tunnin mittainen kävely Cathedral Cove-nimiseen paikkaan. Matkalla oli mielettömät näkymät ja itse nähtävyyskään ei ollut pettymys. Ihmisiä oli yllättävän vähän itse rannalla, koska moni tulee vain katsomaan tämän nähtävyyden ja lähtee sitten pois. Cathedral Cove nähdään myös Narnian tarinat leffassa! Tässä linkki kohtaukseen:

Coromandelilla viimeisin aktiviteetti oli noin 750 metriä korkean The Pinnacles vuoren valloitus ja meidän ensimmäinen monen tunnin vaellus. Kyseinen vaellus on mahdollista tehdä päivässä, noin 7 tunnissa, mutta se on myös yksi maan suosituimmista yön yli vaelluksista. Matkan varrella on mahdollista yöpyä vuorelle rakennetussa ”hutissa”, jossa on tilaa makuusalissa usealle kymmenelle hengelle. Me päätettiin suorittaa tää päivässä. Matkalla oli tuhansia askelmia! Matka ylös kesti noin kolme tuntia. Kiipeäminen oli muuten siedettävä, mutta lopussa pelotti niin paljon pystysuoria tikkaita ylös kiivetessä, että kyyneleet valui silmistä 😀 Ylhäältä oli mahtavat vuorimaisemat, ja kun sieltä oli päässyt takaisin turvallisesti vähän alemmas, oli kyllä mahtava fiilis! Seuraavana päivänä jalat kiitti, hyvä porrastreeni.

Coromandel oli sitten nähty ja lähdettiin ajamaan kohti Raglan nimistä surffikaupunkia! Odotin sen näkemistä paljon ja tietty oli päätetty, että lähdetään itsekin koittamaan parin vuoden takaisten surffikertojen jälkeen, että vieläkö on opit tallessa. Täällä piti mennä maksulliselle leirintäalueelle, sillä kaupungissa ei valitettavasti ollut lainkaan ilmaisia alueita. Raglanissa aloitettiin vuoden viimeinen päivä surffaamisella ja se meni huomattavasti odotettua paremmin. Hyvin muisti vielä mitä Balin surffiopettaja oli opettanut ja päästiinkin aalloille moneen kertaan. Ihan aloittelijoiden tasolla silti ollaan.. Vuosi vaihtu rauhallisissa merkeissä ja istuttiin leirintäalueelta löytyneen suomalaispariskunnan kanssa iltaa ja katsottiin ilotulitus.

Loma alkoi olla siinä.. Pysähdyttiin vielä kotimatkalla hienoilla vesiputouksilla ja Hamilton nimiseen kaupunkiin jossa käytiin museossa sekä hienossa, tosi isossa puutarhassa. Loma tuntui tosi vapauttavalta paljon työnteon jälkeen ja oli kiva päästä vihdoin kokeilemaan autolla matkustamista. Oli silti myös mukavaa palata tuttuun ja turvalliseen tukikohtaan loman jälkeen vielä suunnittelemaan tarkemmin tulevaa matkaa, joka kattaa sitten ajon pohjoissaaren eteläkärkeen, josta päästään lautalla eteläsaarelle. Meillä tuli muutama päivä sitten täyteen neljä kuukautta täällä. Aika on mennyt tosi hyvin ja noin puolet ajasta on lomailtu ja puolet tehty töitä. Elämä on ollut huoletonta ja mukavaa täällä on se, ettei olo ole muuttunut arkiseks työnteosta huolimatta.

Juttuja ja havaintoja

Hellurei!

Jatketaan tätä postaussarjaa samalla nimellä mitä tein USA:sta, elikkäs listailen kaikenlaista mitä täällä huomannut, mikä on täällä ominaista tai jotain mitä ehkä kuullut ennen maahan tuloa ja sitten huomannut niiden olevan totta vaikka alkuun ehkä epäili..

Ihmiset on super mukavia
Tää oli kuultu ja luettu moneen otteeseen, että Uusi-Seelantilaiset, jotka kutsuvat itseään myös nimellä Kiwi (kiwi linnun mukaan), on erittäin mukavaa ja lepposaa porukkaa. Onhan toki monessa paikassa mukavia ihmisiä, mutta täällä hetken oltua huomasi, että nää on ihan _oikeesti_ sairaan mukavia. Esimerkiksi bussikuskit on tosi lepposia sekä paikallis- että pitkän matkan busseissa ja huolehtii kun turrena on ihan pihalla, että varmasti jäät oikeella pysäkillä. Helposti kadulla tullaan kysyyn tarviiko apua jos yhtään on sen näköisenä että olisi eksyksissä. Pikkukaupungeissa vaatekaupoissa myyjät alkaa juttelemaan niitä näitä ja jos kävelee yhtään syrjemmässä keskustan kaduilta niin lähes kaikki moikkaa. Myös liftaaminen on täällä tosi suosittua ja paikalliset ottaa liftarit mielellään kyytiin. Muutenkin sellainen letkee meininki kuuluu jo näiden puheesta. ”No worries” kuuluu usein vastaus moneen ja se on tarttunut jo omaan puheeseenkin.

Paljaat jalat
Olin lukenut etukäteen netistä jotain vaate ja pakkausjuttuja selaillessa, että paikalliset saattaa ilmestyä vaikkapa lähikuppilaan tai ruokakauppaan paljain jaloin. Alkuun näkyi paikallisissa isoissa ruokakaupoissa lapsia ilman kenkiä ja ajattelin silloinkin, että no ne on lapsia, mutta nyt useamman kuukauden täällä oltua näkee kyllä lähes joka kauppareissulla useita aikuisia sekä lapsia kaupassa ilman kenkiä. Se on jotenkin hassua, varsinkin kun muuten on saattanut varustautua viileemmillä keleillä kevyttoppatakkiin jne.. Myös kahviloihin ja muihin paikkoihin voi mennä ihan hyvin ilman kenkiä.

Vaatetus
Meidän tänne tullessa lämpötilat pyöri 10-15 asteen välillä ja itse pukeudun kolmikerros-tyyliin kuten netissä oli suositeltu. Ihmettelin jo pian että osa ihmisistä pukeutuu tosi kesäisesti, shortsit ja t-paita päällä, toki sitten osa oli ihan toppatakeissakin. Onhan näitä aina keväällä ja syksyllä, että näkee niitä ketkä on vuorautunut toppa-asuun ja niitä ketkä on jo kesävaatteissa, mutta tuntuu että täällä oli silti tosi paljon niitä kesävaatteissa kulkevia. Ja kenkävalintana suosittu on varvastossut tai ei lainkaan kenkiä. Mä varmasti itse ylipukeudun kun palelen aina, mutta kyllä se pukeutuminen silti vähän pisti silmään ja paikallinen on kyllä myöntänyt että kiwit taitaa olla aika paksunahkaista porukkaa.

Aurinko
On täällä paahtava!! Helteellä se tuntuu polttavan kuumalta ja jättää ihon punoittavaks ja antaa rusketusrajat jo 10-15 minuutissa ilman aurinkorasvaa. Pari kertaa porukka on tullut takaisin rannalta farmille, eikä oot laittanut heti rasvaa ja palanut aika pahastikin. Kivaa kun on lämmin, mutta ei täällä rannalla pysty palamatta useita tunteja makaamaan.

Kauppojen aukiolot
Tosi monet kaupat meni kiinni klo 17. Suurin osa keskustasta isoja ruokakauppoja ja ravintoloita lukuunottamatta menee kiinni viideltä iltapäivällä ja viikonloppuisin ehkä vielä aiemmin.

Kerrostalot
Niitä ei ole. Ollaan nähty monta eri kaupunkia ja kuljettu niiden välit bussilla sekä autolla ja täällä vaan ei ole kerrostaloja. Aucklandissa oli korkeita rakennuksia kylläkin, mutta sellaiset asuin kerrostalot puuttuu lähes täysin, jos nyt ei lasketa ihan muutamia yksittäisiä mitä saattanut nähdä. Pääasiassa kun Aucklandin keskustastakin poistui niin alkaa heti omakotitalot. Eli kerrostalolähiöitä ei täältä löydy!

Tomato sauce
Ketsuppi ei ole täällä ketsuppi, vaan tomato sauce!

”Heaps”
Sana jota en itse ollut kuullut englanniks käytettävän, ennenkuin täällä. Eli sen sijaan että sanottaisiin ”a lot” eli paljon, sanotaan ”heaps”. Vaikkapa ”you can save heaps of money”. Muutenkin välillä näiden aksentti…. En tajua mitään mitä sanotaan. Oon tosi hidas tajuaan englanniks jos joku sanoo jotain yllättäen tai sitten tosi vahvalla aksentilla, pahimmillaan sekä että. Edit: kirjoitin tän kappaleen ensimmäisen täälläolo kuukauden aikana ja nyt jo ymmärtää aika sujuvasta paikallisten puhetta vahvasta aksentista huolimatta 😀

Sää
Kaikkialla sanotaan, että Uudessa-Seelannissa saattaa kokea yhden päivän aikana kaikki neljä vuodenaikaa. Säätilan muutokset on todellakin täällä nopeita. Yhdessä hetkessä saattaa aurinko paistaa ja olla tosi kuuma, auringon pilveen mennessä on viileä ja hetken päästä sataa vettä kun saavista kaatamalla, kunnes kohta taas aurinko paahtaa! Saa nähdä miten säätilat vaihtelee sitten talvea kohti mennessä.

Small talk kaupoissa
USAssa tottui ainaiseen ”how are you?” kysymykseen, mutta täällä oon huomannut kauppojen kassoilla näiden lisäävän siihen vielä muutakin. Eli sen lisäksi, että alkuun kysytään ”Hi, how are you?”, nää kysyy asioinnin keskivaiheilla vielä tosi usein ”how’s your day going?”. Omasta mielestä se on hassua, varsinkin koska ite vastaan aina yhtä tylsästi että hyvin. Liikaa kysymyksiä!

Tällaista tullut vastaan tähän saakka, ei mitään kovin yllättävää, mutta kuitenkin pikkujuttuja joihin kiinnittää huomiota. Kivahan se on tietty, ettei kaikkialla ole samanlaista ja huomaa hauskoja eroavaisuuksia maiden välillä.

Tätä julkaistessa ollaan vihdoin lomalla 🙂 Just nyt ollaan pienen pienessä 1700 hengen Coromandel Town nimisessä kaupungissa, ja matka jatkuu vielä viikon verran. Ihanaa!

Camper vanin osto Uudessa-Seelannissa

Heippa! Meillähän ei ollut alusta saakka missään kohtaa tarkoitusta ostaa camper vania täällä ollessa. Oltiin etukäteen kyllä luettu moneen kertaan, useissa blogeissa ja kirjoituksissa toisteltiin, että camper van on täällä paras tapa reissaamiseen.

Nämä pienet liikkuvat minikodit on siis yleensä pakettiautoon tai isoon henkilöautoon rakennettuja ja sisältää sängyn, usein auton perällä ”keittiön” eli vesihana, vesisäiliöt puhtaalle ja likavedelle, sekä kaikki välineet retkeilyyn astioista matkakokoisiin kaasuliesiin ja mitä ikinä voi matkan varrella tarvitakkaan. On myös paljon firmoja jotka vuokraa valmiina tällaisia autoja. Osalla sisäpuoli on yksinkertainen sisältäen vain sängyn ja tarpeellisimmat varusteet, mutta jotkut näkee todella paljon vaivaa näiden muokkaamiseen esimerkiksi paneloimalla seinät ja katon ja upeimmissa mitä nähnyt kuvista on fiilis aivan kuin super kotoisassa mökissä! Suosituinta camper vanilla matkaaminen taitaa olla Australiassa ja täällä Uudessa-Seelannissa.

Sovittiin alkuun yhteispäätöksellä, että kuljetaan kaupunkien väliset siirtymiset bussilla ja vuokrataan tarvittaessa henkilöautoa tai suurempaa autoa jossa voi yöpyä. Täällä autoa ajaessa pitää olla kansainvälinen ajokortti, joten hankittiin sellainen varmuuden vuoksi.

Reissailtiin ennen Te Pukeen töihin tuloa viisi eri kaupunkia ja kuljettiin siirtymät busseilla ja tehtiin kaupunkien sisällä pari matkaa paikallisbussseilla, jos matka ei ollut käveltävissä. Bussiliput oli aika edullisia eikä mikään matka ollut vaivalloisen tuntunen, varsinkaan itselleni kun oot tottunut kulkemaan bussilla kaikkialle eikä autoa ole ulkomaillakaan tarvinnut vuokrata muutamaa kertaa lukuunottamatta aiemmin.

Päästiin Te Pukeen odottelemaan töiden alkua ja päivien kuluessa huomattiin, että piha täyttyi autoista – autolla matkaaavia oli huomattavasti isompi osa, vaikka löytyi meidän lisäksi muitakin autottomia. Pari viikkoa kun oltiin saatu kurkkia uusien tuttavuuksien ”koteihin”, tuli mulle sellainen fiilis, että vitsi olispa meilläkin. Ajatus sitten kuitenkin jäi, saatiinhan me lainata yhteistä autoa kaupassakäyntiin ja työpaikkakin muuttui alun jälkeen käytännössä meidän pihaan, eli mihin me autoa olisi tarvittu?

Mitä pidemmälle aika täällä kului, yks aamu Aki totesi, että me tarvitaan se auto. Mietittiin hetki ja päätettiin siltä istumalta, että hankitaan sellainen ja mahdollisimman pian! Tämän mahdollisti myös se, että oltiin ihan yhtälailla lennosta päätetty siirtää Australian matka tammikuusta ensi keväälle.

Ensimmäisenä liityttiin Facebookin ryhmiin, jotka on täynnä ilmoituksia myytävistä ja ostettavista autoista. Laitettiin oma ilmoitus ja saatiin parissa päivässä reilusti ehdotuksia. Tässä kohtaa vielä ajateltiin, että auton hankinta on helppo homma kun tarjontaa tuntui olevan paljon ja hinnat oli vielä kohtuullisia, kun ei ollut vielä pahin ruuhka reppureissaajista.

Meidän kriteerit autolle oli maximissaan 250 000 km ajettu, 2000-luvun malli, sisältää sängyn, katsastus tehty, auton sijainti meille sopiva ja hinta maximissaan 5000 Uuden-Seelannin dollaria (~3000€). Vaikka ehdotuksia tuli paljon, huomattiin että sopivan löytäminen ei oliskaan niin helppoa, sillä moni ehdotti autoa joka oli vähän sinne päin, tai mikäli se oli juuri sopiva, se oli liian kaukana. Viikko kului pelkästään töitä tehdessä ja autoja selatessa ja vihdoin päätettiin meille sopiva. Sen kanssa kuitenkin petyttiin kun myyjä olikin löytänyt ostajan lähempää pari päivää ennen meidän sovittua tapaamista. Ja sama toistui uudestaan toisen auton kanssa, josta oltiin jo lähes varmoja, että se on meidän.

Hankalaksi osuudeksi osottautui auton osto nimenomaan toiselta reissarilta. Ostoa yrittäessä kävi juuri niin, että pari autoa meni sivu suun kun se oli myytykin yhtäkkiä toiselle. Usein näitä autoja käytetään muutamasta kuukaudesta vuoteen, jonka jälkeen se myydään eteenpäin seuraavalle nopealla aikataululla. Toinen vaiva ostossa oli se, että täällä on tapana tehdä mechanical check autoon (yleensä ostajan toimesta) ennen ostoa ja sen sovittaminen hankaloitti asiaa ja myös viivästytti ostoa niin, ettei voinut vaan tavata myyjää ja ostaa autoa mukaan saman tien. Ja koska se menisi meidän piikkiin, ei haluaisi viedä tietenkään kuin yhden auton mekaanikolle. Ensin meinattiin, ettei tehdä tätä vaihetta lainkaan, mutta onnneksi kuunneltiin lopulta meidän pomoa, joka painotti tarkistuksen olevan tosi tärkeä tehdä – varsinkin jos ostaa auton backpackereilta, jotka ei välttämättä pidä autosta niin hyvää huolta ja tee aina tarvittavia huoltoja.

Päätettiin unohtaa auton etsintä reppureissaajilta ja löydettiin naapurikaupungista kiva tilava 2005 vuoden Honda Stepwagon joka päätettiin käydä katsomassa ja viemässä mechanical checkiin joka oltiin toista autoa varten varattu aiemmin. Auto ei täyttänyt ihan kaikkia meidän alkuperäisistä kriteereistä, mutta ne oli korjattavissa huollolla ja näkemällä vaivan tehdä autosta itse asuttava. Alunperin lähdettiin hakemaan autoa, jossa on valmiina kaikki sängystä kokkaus välineisiin ja muihin retkeily tavaroihin, mutta päätettiin luopua siitä ajatuksesta samalla kun huomattiin, että on varmasti helpompaa ostaa auto vaikkapa tällaiselta myyntipihalta josta meidänkin auto löytyi. Huomioitiin se tietty myös hinnassa, sillä kaiken tavaran ostaminen lisää kustannuksia jokin verran.

Jännitti tosi paljon kuinka käy, kun oli tullut pettymyksiä ja nyt saatiin auto jo mekaanikolle saakka. Lopulta hän luetteli listan asioista mitä pitäisi tehdä ja lisäksi auto ei läpäisisi sellaisenaan WOFia, eli näiden katsastusta vastaavaa. Viat oli kuitenkin melko perus juttuja öljynvaihdosta uusiin renkaisiin, ja päätettiin tehdä myyjälle tarjous nämä asiat huomioon ottaen.

Myyntipihalta sitten soitin omistajalle ja onnistuttiin tinkimään hinnasta riittävästi, ja päätettiin ostaa auto ja viedä omalla rahalla huoltoon. Tänne tullessa ei olisi kyllä ikinä arvannut, että auto tullaan ostamaan ja vielä lisäksi mun ensimmäinen omistama auto ikinä 😀

Hankalan auton ostosta kaikenkaikkiaan teki se, että haluttiin se pian ja meidän sijainti ostoon oli erittäin huono. Parhain paikka ostamiseen olisi Auckland, johon moni lopettaa matkansa ja autoja on tarjolla tähän aikaan vuodesta todella paljon. Ostajalle se tarkoittaa paljon valinnanvaraa, mutta myyjille taas se voi olla hieman hankala, jos kovin turistikausi ei ole vielä parhaimmillaan.

Kaikkineen kuluineen mukaan lukien auto, huollot ja tarvittavien tavaroiden osto tavoite oli saada auton hinta pysymään $5000 eli noin 3000€. Kun sitten itse lähdetään maasta, toiveena olisi tietenkin saada mahdollisimman hyvät rahat vielä takaisin.

Auton omistamisen ehdottomia plussia on vapaus mennä mihin haluaa, koska haluaa, eikä tarvitse sitoutua hostelliin tai busssiaikatauluihin ja tällä tavoin matkustus tulee myös huomattavasti halvemmaksi. Varmasti myös kokemus ei unohdu ihan heti!

Kirjoittelen vielä oman postauksen ennen ja jälkeen muutoksen, seitsemän paikkaisesta perheautosta meidän liikkuvaksi minikodiksi 🙂

Elämää kiivifarmilla

Meidän työt kiivifarmilla alkaa lähestymään loppua, ja töitä on vielä noin parisen viikkoa jonka jälkeen kaikki alkaa rauhottumaan joululomille. Työstä kiivifarmilla lukiessa päähän muodostui jonkinlainen keksitty kuva siitä miltä täällä voisi näyttää, ja millaista elämä tällasella farmilla voisi olla. Silti samaan aikaan oli tosi vaikeeta kuvitella millaista se ihan oikeasti on.

Alunperin tultiin töihin PickAJob nimiselle firmalle, jonka ”toimisto” on paikallisen farmarin tialla, joka on antanut vanhan omakotitalonsa reppureissareiden käyttöön. Työskenneltiin PickAJobille noin viikko, kun yhtenä vapaapäivänä kaikki sai viestiä, että meidän majoituksen tarjoava farmari tarvitsee jeesiä omalla pellolla ja halukkaat voi mennä hänelle tekemään kyseisenä päivänä töitä. Me tietenkin mentiin heti kyselemään mitä tarjolla. Farmari sanoikin tarvitsevansa ihan kokoaikaisia työntekijöitä, joten lennosta vaihdettiin työnantajaa ja työpaikka muuttuikin ihan meidän kotipihaan. Tämä on ollut tosi iso plussa ja meidän onni monessa mielessä.

Farmi jolla työskennellään on noin viisi hehtaaria ja siinä kasvaa vihreää kiiviä sekä kalliimpaa Gold kiiviä, jonka kasvatus vaatii paljon enemmän työtä. Tilat on super vihreitä ja vehreitä, köynnökset muodostaa pitkiä käytäviä ja työt tehdään pääasiassa siellä köynnösten alapuolella.

Pienen pienet kiivin alut, jotka pian puhkeaa kukkaan

Ikinä ei olisi osannut arvatakkaan kuinka paljon työtä vaatii kasvattaa kiivejä tai ylipäätään muitakin hedelmiä. Tämän hetkinen kausi jolloin tehdään töitä kiivin kasvamisen eteen, kestää noin neljä kuukautta, ja keruuaika alkaa maalis/huhtikuussa. Toivottiin ensin, että päästäisiin kiivin keruutöihin, mutta lopulta tämäkin vaihe on ollut ihan mukava, koska työtehtäviä on useita erilaisia.

Ensimmäisenä työnä parin päivän ajan tehtiin tosi helppoa hommaa, jossa otettiin irti köynnöksen alapuolelle jääneet pienet oksat, jotka ei lopulta saisi riittävästi auringonvaloa kasvaakseen. Helppoa, mutta oudokseltaan oli alkuun niska ja selkä tosi kovilla ekan viikon ajan koko aikaisesta seisomisesta ja ylöspäin katselemisesta.

Seuraavana vuorossa oli ’thinning’. Gold-kiivi alkaa kasvamaan kolmen ryppäissä, jossa keskellä oleva alku on yleensä suurin. Tarkoituksena tässä on nypätä sivuilta pienet kukinnon alut pois ja jättää haluttu ’king flower’, josta lopulta kukinnan jälkeen kasvaa kiivi. Tämä vaihe oli alkuun ihan hauskaa, mutta kun on nyppinyt tuhansia kiivin alkuja irti, pitäen käsiä koko ajan ylhäällä köynnöksissä, alkoi 8-10 tunnin päivät tuntumaan vähän raskailta. Tästä onneks selvittiin alkuinnostuksen avulla!

Kiiviköynnökset kasvaa tosi nopeasti ja niitä leikataan joka vuosi, jotta saadaan tehtyä tilaa uusille. Suurin osa uusien ohuiden oksien alusta piti seuraavaksi estää kasvamasta enempää, eli tehtiin ’crush tipping’ – yksinkertaisesti puristettiin oksan kärjen nuppu, jotta se ei enää jatka kasvua. Yksinkertaista, mutta oksan kärki saattaa olla tosi korkealla ja niitä pitää kalastella yläilmoista.

Kolmas isompi homma hoidettavana on tällä hetkelläkin meneillään oleva kolmisen viikkoa meidän tilalla kestävä ’cain training’, jossa tällä kertaa ollaan köynnösten yläpuolella. Ideana on laittaa uusi kasvusto kiertymään narun ympäri, jotta se lähtee kasvamaan toivottuun suuntaan ja siitä voidaan tehdä seuraavalle vuodelle uusi köynnöksen oksa, pois leikattujen tilalle.

Tässä vaiheessa kiivit alkaa oleen jo hyvän kokoisia, ja niitä pitää myös käydä vielä karsimassa, sillä seassa on paljon huonon mallisia ja jollain tapaa viallisia hedelmiä, jotka ei pakkaamossa mene seulasta läpi. Tilalla on lukematon määrä muitakin tehtäviä aina lannoitttamisesta puiden leikkaamiseen ja vaikka mitä.

 

img_1900-1
Extrapituutta hienoilla kengillä, että ylttää paremmin
Farmarin varastosta löytyy vaikka mitä 😀
Tällä autolla pääsee helposti kulkemaan ympäri kiivitarhaa

Elämä kiivifarmilla on ihan hauskaa ja työntäyteistä. Työ on säästä riippuvaista, eli mikäli sataa, ei tehdä töitä tai aamulla aloitus voi venyä mikäli köynnöksen lehdet on läpimärkiä. Suurimpana syynä tähän on se, että siellä märässä ei ole kovin kiva tehdä hommia. Yleensä aloitetaan työt kahdeksalta aamulla ja lopetetaan viiden kuuden paikkeilla päivästä ja työtehtävästä riippuen. Työpäivään kuuluu 15 minuutin tauot ja puolen tunnin lounas. Tähän mennessä ollaan oltu töissä noin 1,5 kuuukautta tehden 2-10 tunnin mittaisia päiviä ja kokonaisia vapaapäiviä on kertynyt kai yhteensä alle viisi – mutta ihan omasta tahdosta 😀 Välillä on tietty pakko saada levättyä, mutta siihen riittää, että nukkuu aamulla pidempään, aloittaa työt vähän myöhemmin ja tekee lyhyemmän päivän. Kokonainen vapaapäivä täälllä tuntuu ikuisuudelta, joten ennemmin tekee edes hieman töitä ja matkakassa karttuu!

Naapurissa on avokadofarmi. Pussillinen avokadoja $3 eli alle 2€!!!
Siestaa viettämässä kun on liian kuuma tehdä töitä. Aurinko on täällä paahtavan kuuma!

Työn plussia on ehdottomasti se, että saa olla ulkona ja nauttia samalla hyvistä keleistä. Myös liikkuminen ja seisten olo tekee hyvää vastapainoksi sille, että aiemmat työt sisältänyt aina istumista tietokoneella. Miinusta tulee ötököistä ja siitä jos sattuu olemaan liian monta sadepäivää jotka keskeyttää työt. Samaan aikaan tää on tosi yksitoikkosta, mutta kuitenkin niin huoletonta, helppoa, eikä ole paineita mistään. Meille kertyy tän työn tekoa noin 2 kuukautta ja pidän sitä aikalailla maximina.

Köynnösten yläpuolella on hienot näkymät

Palkka on tässä työssä useimmiten minimi, eli 17.70NZD/tunti + 8% holiday pay. Palkalla ei rikastu, mutta koska menot on pääasiassa ainoastaan vuokra ja kerran viikossa kaupassa käynti, jää säästöön hyvät rahat tulevia matkustuksia ajatellen.

Kaikenkaikkiaan tosi hyvä ja opettavainen kokemus jonka varmasti muistaa aina. Silti ollaan super onnellisia kun lopulta lähdetään jatkaan matkaa. Aiotaan viettää ansaittua lomaa ja jatkaa vielä kiertelyä pohjoissaarella, josta meillä on muutamia juttuja vielä näkemättä 🙂

Kuulumisia

Tänne on kirjoitellut paljon mitä on tähän mennessä tehty ja nähty, mutta ei paljookaan, että miten täällä on muuten mennyt tai mitä kuuluu. Saapuessa oli tosi innoissaan tietenkin näkeen ja tekeen mahdollisimman paljon niin siitä on kerrottavaa riittänyt.
Mua jännitti tosi paljon tänne tulo ja jo pitkään mietin ennen lähdön varmistumista, että kannattaako lähteä ja mitähän siitä tulee kun asuu hostelleissa ja työt on kiivin keruuta ja muuta vastaavaa. Espanjaan meno oli paljon turvallisemman tuntuista kun oli työpaikka valmiina, tiesi että saa asua omassa asunnossa, saa vieraita suomesta ja tarvittaessa itsellä on lyhyt matka kotiin. Tänne tulo ei pitänyt sisällään mitään edellämainituista. Kokemuksesta tosin tiesin jo valmiiksi, että ei lähtöä tule ainakaan katumaan ja sitä vahvisti vielä se kuinka lämmöllä muisteli Espanjassa oloa ja  kuinka paljon siitäkin sai irti. Pahin vaihe ainakin itselle on päätöksen teko siitä, että lähtee ja päätöksen jälkeen on vuorotellen sitä mieltä, että idea on hyvä ja seuraavana päivänä miettii että onko siinä mitää järkeä.
Jo parin viikon jälkeen kun oltiin saavuttu Uuteen-Seelantiin, todettiin että vaikka nyt tulis lähtö kotiin, oli kannattavaa tulla. Kaikki jännitys ja pelko hävisi oikeastaan melkein heti ja sen tiesin jo etukäteen menevän niin. Myös pelko siitä hostelliasumisesta helpotti tokan kaupungin kohdalla, jossa oli hostellissa jaetut kylppärit ja keittiöt ja huomasin, että ihan hyvin pärjää vaikka ei ole omia. Aika monta ötökkätarkistusta tosin tein alkuun ja tutkin peittoja, tyynyjä ja kaappeja, varmistellen ettei missään ole ötököitä tai mitään muitakaan matoja 😀 Toukkiin oon saanut traumat Helsingissä asuessa joitain vuosia sitten kun sokeritoukat tuli vähän liian tutuiksi. Nyt kun on kuukausi farmielämää takana, ei enää ihan jokaikinen hämähäkki saa sekoamaan. Ötökkäkammo on hälvennyt huomattavasti, kun töissä pyörii tällä hetkellä satoja mehiläisiä pölyttämispuuhissa, köynnöksistä saattaa tippua hämähäkki niskaan ja yhtenä yönä on sängystä torakkakin löytynyt. Myös se, että nyt asutaan täällä farmilla noin 50 muun reissarin kanssa on ihan ääripää. Ekat päivät täällä oli aika järkytys, mutta hyvin on tähänkin tottunut ja paikka tuntuu ihan kotoisalta. Normaalit hostellit tosin varmasti tuntuu tän jälkeen tosi hyviltä ja hotellit sitten ihan luksukselta.
Stressaan ja mietin asioita liian helposti ja tarpeettomasti yleensäkin, mikä on välillä aiheuttanut myös täällä hätäilyä kun mietin ekoilla viikoilla, että saadaanko varmasti töitä, saadaanko niitä riittävän nopeesti, riittäähän rahat ja olihan reittivalinnat järkeviä. Tykkäisin että kaikki menee suunnitelman mukaan ja ilman mutkia matkassa. Tärkeintä olis kuitenkin mennä fiiliksen mukaan ja rennosti, mahdollisimman huolettomasti, eikä suunnitella jokaista asiaa etukäteen.
Kaikki on mennyt yllättävän hyvin ja ollaan oltu tyytyväisiä matkan etenemiseen ja fiilis on hyvä! Tuntuu että meillä on käynyt monen pikkujutun kanssa myös aika hyvä tuuri, eikä suurempia vastoinkäymisiä oo käynyt. Isoin ylläri  tähän mennessä oli se, että tultiin tänne farmille ja töiden aloitus venyikin sään vuokssi kahdella viikolla ja jouduttiin vaan odottelemaan, ilman täyttä varmuutta mikä päivä työt alkaa. Lopulta työt kuitenkin alkoi ja on mennyt suunnitelman mukaan.
Tällä matkalla on vähän enemmän seikkailun tuntua, kun ei ole pysyvää omaa tukikohtaa, tarkemmin suunniteltu aikataulua tai reittiä ja matkan kulku voi muuttua lennossa miten vaan, ja niin on jo pariin kertaan käynytkin. Saa nähdä mihin vielä päädytään!

Te Puke – Kiwifruit capital of the world

Työt on mainittu täällä jo moneen otteeseen, mutta halusin kirjoitella niistä vasta nyt kun ne on lopulta alkanut. Alusta saakka oli tiedossa, että töihin pitää täällä ollessa mennä, sillä matkarahaa ei ollut säästössä ihan niin paljoa, että koko ajan olisi voinut lomailla. Uuteen-Seelantiin tullessa Working Holiday viisumilla täytyy pystyä todistamaan että tilillä on vähintään 4200 Uuden-Seelannin dollaria tai lentolippu takaisin kotimaahan. Meillä ei ole lentolippua takaisin Suomeen, joten rahaa oli sitten tallessa vähintään edellämainittu määrä, siltä varalta jos joku haluaa tilin saldoa rajalla tarkistella. Koska Uusi-Seelanti ei ole matkakohde halvimmasta päästä niin tietty mitä enemmän säästöjä on niin aina parempi. Meiltä ei maahan saapuessa tarkistettu muutakuin viisumit ja passit.

Suunnitelmissa oli päästä töihin vähintään kuukauden kuluttua saapumisesta ja etukäteen oltiin tietenkin tutkittu työmahdollisuuksia ja mitä työtä mihinkin vuodenaikaan on yleensä tarjolla. Sen kuitenkin huomasin nopeasti, että töiden etukäteen hakeminen ennen maahan saaapumista ei kuulostanut ainakaan omalla kohdalla järkevältä, sillä moni itselle sopiva ilmoitus mitä netissä näin oli sellaisia joissa haluttiin työntekijä joko heti tai pian. Meillä oli suunnitelmana alusta asti tehdä perus reppureissaajien hommia, eli hedelmätarha/pakkaustöitä tai esimerkiksi eläinfarmilla työskentelyä. Ehkäpä sitten jos haluaa tarkemmin johonkin oman alan työhön johon on koulutusta ja työkokemusta enemmän niin siinä tapauksessa hakeminen varmaan kannattaa jo etukäteen.

Jos jotain niin kiiveihin liittyviä töitä täältä löytyy! Ekan viikon aikana selailtiin paljon tarjolla olevia töitä eri nettisivuilta sekä Facebookista, jossa on useita työnhakuryhmiä. Tässä kohtaa vuotta ei ole vielä kiivien keräilykausi, mutta päätettiin rekisteröityä listalle PickAJob-nimiseen firmaan, joka oli paljon esillä ja jota oli tutkittu jo ennen lähtöä. Heillä oli tarjolla töitä 100 hengelle, joten laitettiin tiedot menemään ja seuraavaksi sähköpostiin tulikin viesti että oli ensimmäisen sadan joukossa ja paikka on varmistunut.

Meillä työnhakua rajotti jonkun verran se, että ei ole omaa autoa, eli työpaikan lisäksi meidän piti löytää paikka jossa yöpyä ja joka tarjoaa myös kyydit työpaikalle. Se oli myös iso syy miksi valittiin tämä firma, sillä he tarjosi majoituksen hyvään hintaan ja kuljetus työmaalle on maksuton. Työn aloitusaikakin kuulosti hyvältä meidän aikatauluun. Työn sisällöstä ei suoraansanottuna tiedetty ihan kauheasti, vaan sen verran että kiivit vasta oli alkamassa kasvamaan ja että työ pitää sisällään jotain muuta kuin hedelmien poimimista.

Paikka missä ollaan on Te Puke niminen pieni kaupunki, joka on täynnä kiivifarmeja ja jonkun verran avokadofarmeja löytyy myös. Myös kiivi/avokado pakkaamoita on kaupungissa useita. Te Puke on itse nimennyt itsensä ”Kiwi capital of the world” nimellä 🙂

Työn aloitus viivästyi vähän viileiden kelien vuoksi, mutta päästiin kuitenkin lopulta aloittamaan lokakuun puolen välin paikkeilla ja sää on lämmennyt siitä huomattavasti. Työ itsessään on tosi helppoa, enemmän haastavaa henkisesti ja fyysisesti 😀 Jotkut päivät on raskaita ja pitkiä, mutta toisinaan taas tuntuu hauskalta että saa palkkaa siitä, että kävelee ympäriinsä ja repii oksia. Työnkuva on pitää huolta kiiviköynnöksistä karsimalla kiivinalkuja, poistamalla epämuodostuneet ja siistimällä oksia pois jne. Haastavaa tästä tekee se, että köynnös on pään yläpuolella, joten niskat on aika kovilla, samoin alaselkä oli aika kipeänä alkuun. Tätä onneks vähän helpottaa ”kengät” joilla saa vähän extrapituutta 😀 Monella farmilla kasvaa tavallista vihreää kiiviä sekä kalliimpaa Gold kiiviä.

Päivät on pitkiä, 8-10 tuntisia ja siihen saadaan onneks välillä itse vaikuttaa ja toivoa pidempää tai lyhempää työpäivän pituutta. Työ on säästä riippuvaista eli jos sataa niin töitäkään ei tehdä. Tätä työtä ei kyllä pysty monia kuukausia tekemään, mutta 1-2kk ajan se on ihan ok tapa tienata lisää reissurahaa. Varsinkin kun ainoat menot on vuokra ja kaupassakäynti, jää palkasta hyvin säästöön. Loppupeleissä vaikka reissuissa tehdyt työt olisi millaisia vaan, on oma kokemus tähän mennessä ollut sekä Espanjassa sekä täällä niin hyvä että on kyllä kaikki ollut sen arvoista!

Päivät ei tällä hetkellä pidä sisällään ihan kauheasti muuta kun töitä, mutta se oli alunperinkin tarkoitus – tehdä pitkiä päiviä ja mahdollisimman vähillä vapailla, jotta saa enemmän säästöjä ja pääsee nopeamminen jatkamaan matkaa. Koska täällä on paljon ihmisiä, saattaa joutua odottamaan hetken että pääsee tekemään ruokaa tai suihkuun ja ne kun saa tehtyä, ei yleensä tarvitse enää paljoa tehdä kun on jo valmis nukkumaan.

Meillä tosiaan kävi myös tosi hyvä tuuri tänne farmille tullessa, kun saatiin erillisestä rakennuksesta oma huone, muiden ollessa päärakennuksessa jaetuissa huoneissa. Tosi moni täällä on 18 vuotias tai vähän päälle ja meininki talossa on sen mukaista, joten ollaan oltu erittäin tyytyväisiä vähän rauhallisempaan paikkaan ja omaan tukikohtaan. Tätä työtä suunniteltiin ensin tekevämme kolmen kuukauden ajan, mutta päätettiin että vähän vähempi saa riittää ja pysytään täällä tammikuun alkuun saakka. Seuraavan työn toivottaisiin olevan joko eläinfarmilla tai vaikka viinitilalla.

Kaikenkaikkiaan hommat sujunut hyvin myös töihin liittyen, rankkaa mutta hauskaa ja maalaiselämä on ollut itelle ainakin hauska kokemus ja vaihtelua kaupunkiin. Aikansa sitäkin riittää ja innolla jo odotetaan myös tammikuun lomaa ja suurkaupunkeja 🙂

Hostellielämää

Yks suurimmista huolenaiheista mulla henkilökohtaisesti oli ennen tätä matkaa se, että tiedossa oli ettei täällä tulla asumaan omassa asunnossa, vaan majoitus olisi pääasiassa hostellissa. Uusi-Seelanti on hintatasoltaan melko samankaltainen kuin Suomi ja vuokralla asuminen ei oo täällä läheskään yhtä edullista mitä vaikkapa Espanjassa oli. Siksi monesti mietin etukäteen että onko järkeä lähtee ja kuinkahan se menee sitten todellisuudessa. Koti on mulle tärkee ja tykkään että kaikki on järjestyksessä, on kotoisaa ja ne omat tavarat mitä käyttää. Siisteys on myös sellainen mistä oon aikas tarkka. Aiemmin olin yöpynyt kerran dormissa, mutta sen enempää ei itsellä kokemusta siitä ollut. Täällä oltu jo viidessä eri hostellissa.

Otettiin ensin Aucklandista Forenomin tyypinen huoneistohotelli, joka oli kuin pieni yksiö omalla keittiölllä ja kylppärillä, ettei tulisi liian isoa muutosta kun tulee uuteen maahan ja heti pitäisi jakaa huone muiden kanssa. Siitä oli hyvä aloittaa ja pääsi hyvin kokkailemaan omat ruoat jne. Haluttiin alusta asti  mennä majoituksiin mitkä on hyviä, mutta silti budjetilla koska rahaa haluaa säästää ennemmin lentolippuihin, aktiviteetteihin ja muuhun tekemiseen.

Aucklandista eteenpäin päätettiin vähän laskea hintatasoa ja Rotoruassa mentiin hostelliin, joka toimi omakotitalossa ja takapihalla oli omia ”huoneita”, hauskoja pieniä koppeja. Omasta keittiöstä piti samalla tästä eteenpäin luopua. Jälkikäteen muihin verrattuna tämä paikka oli aika erilainen, mutta ehdottomasti hyviä puolia oli ilmainen pyykinpesumahdollisuus, aamiainen, mistään ei kuulunut yhtään ääniä yöllä – näitä on jäänyt reissun edetessä välillä kaipaamaan. Kaikissahan on tietty aina hyvät ja huonot puolensa.

MWJM1587

Onneksi kun meitä on kaksi, tulee lähes poikkeuksetta samanhintaiseksi ottaa oma huone jaetulla kylppärillä, kuin mennä vaikkapa 4-6 hengen dormiin, joten se on ollut kyllä pelastus, että on sitten aina päässyt turvaan omaan huoneeseen. Tällä hetkellä on kulunut noin 1,5 vuotta siitä kun meillä viimeksi oli asunto jota kutsuisin kodiksi. Siinä kerettiin asumaan vuosi. Sen jälkeen ollaankin eletty siirtolaiselämää Helsingissä, Espanjassa sekä täällä ja pysytty samassa asunnossa maximissaan kolme kuukautta kerralla. Toki kokoaikainen suhaaminen on välillä raskasta, mutta esimerkiksi Espanjassa ollessa olin kyllä pariin kertaan aivan super onnellinen siitä, että ei oltu sitouduttu samaan asuntoon pidemmäksi aikaa. Oma koti tuntuu varmasti niin kivalta kun sellaisen lopulta saa!

Meillä kävi täällä työpaikan majoituksessa tosi hyvä säkä huoneen suhteen. Tämä on myös omakotitalo joka sijaitsee kiivifarmilla, täällä on jaetut huoneet ja yhteiset muut tilat, mutta toisessa rakennuksessa talon vieressä sattui olemaan just vapaa huone joka saatiin sitten omaan käyttöön. Huh, en tiedä olisinko selvinnyt 2-3kk viiden hengen huoneessa!

Hotelli on tietty aina tosi kiva, mutta jatkossa voin hyvin harkita lomamatkallekin hostellia majoitusvaihtoehtona, jos sen tuomalla säästöllä voi esimerkiksi pidentää matkan kestoa tai vaikka pystyisi tekemään useamman matkan vuodessa. Isona plussana itse pidän myös sitä mahdollisuutta että voi tehdä ruuat itse, eikä tarvitse kaikkia aterioita syödä ulkona ja koko matkabudjettia sulattaa ravintoloihin jos kohteena ei ole joku edullinen maa.

Kaikenkaikkiaan oon yllättynyt positiivisesti kuinka hyvin hostellielämä on mennyt. On ollut pakko tottua myös siihen että kaikki ei ehkä oo niin järjestyksessä tai siistiä kun itse haluaisi, mutta se on ollut ainoostaan hyvä juttu. Lisäks farmilla asuminen ja maalaiselämä on tehnyt hyvää ja opettanut paljon pieniä hyviä asioita!

Tauranga

Viimeinen etappi ennen asettumista töihin oli Tauranga, Uuden-Seelannin 5. asutuin kaupunki. Tänne päädyttiin siitä syystä, että meidän työt sijaitsee Taurangasta alle tunnin bussimatkan päässä ja siirtymä oli siitä helppo ja nopea. Myös täällä, kuten Napierissakin tuntui ettei ollut ihan niin maalla. Keskustassa oli paljon ravintoloita, kauppoja ja kiva fiilis. Näissä pienissä kaupungeissa on ollut kiva olla vaihteeksi, kun yleensä matkakohteeksi valikoituu isommat kaupungit, joiden haltuunotto kestää useita päiviä ja nähtävää on tosi paljon. Mutta tietenkin sopivassa suhteessa kaikkea, nyt kun ollaan elelty aika maalaiselämää niin töiden jälkeen palkitaan itsemme ulkomaanmatkalla ja suurkaupunkien meiningillä!

Kivoin tekeminen Taurangassa oli Mt. Maunganui, lempinimeltään Mauao-vuoren valloitus, josta oli hienot näkymät ympäriinsä. Kyseinen vuori on ymmärtääkseni muodostuma/tulivuori joka on kasvanut tulivuoren ympärille/päälle, mutta ei ole tiedossa että se olisi historiassa purkautunut. Se on myös merkityksellinen vuori liittyen Maori-kulttuuriin. Korkeutta sillä on 232 metriä. Vuoren juurella on Mount Maunganui main beach joka on paikallisten kesken tosi suosittu ja pidetty ranta.

Tavattiin kaupungilla myös ensimmmäinen suomalainen koko matkan aikana tähän mennessä! Mentiin ohimennen leffateatteriin katsomaan paljon leffa maksaa ja äänen siinä jotain pohdittiin, niin joku nainen tuli sanomaan että pakko tulla moikkaamaan kun täällä niin harvoin kuulee suomea. Hänkään ei itse ollut reissari vaan vakituinen asukas. On kyllä kiva että täällä ei ole tullut muuten suomalaisia vastaan ja ei varmaan ihan kauheen montaa tulekaan. Monille kansalaisuuksille Uuteen-Seelantiin on vuodessa rajoitettu määrä WH-viisumeita (esim 200kpl) jaossa, mutta suomalaisille niitä tarjotaan rajaton määrä. Tälle puolen maailmaa matkaavat Suomalaiset useimmiten päätyy ottamaan vastaavanlaisen viisumin Australiaan.

Sen kummempaa ei Taurangassa tapahtunut, käytiin salilla, maistettiin Taiwanista lähtöisin olevaan Bubble Tea juomaa jota saa täällä monessa aasialaisessa kahvilassa, kokeiltiin virtuaalitodellisuutta Tauranga Art Galleryssa, käytiin pienen pienessä Historic Village kylässä jossa oli vanhoja rakennuksia, levättiin ja valmistauduttiin taas tulevaan.

Täällä vielä extrana oli mun mieleen parhain hostelli tähän saakka koko matkan aikana. Ainakin sillä hetkellä tuolla ollessa tuntui että Tauranga oli monelle meidän hostellilla siirtymäkohta, moni tuntui lähtevän seuraavaksi lähialueille töihin, samaan suuntaan meidän kanssa tai hakevan töitä Taurangan alueelta. Jännityksellä lähdettiin mekin sitten kohti Te Pukea – ”Kiwi capital of the world” ja töitä..

——-